nanowrimo 2007

Nainen opasti pojan sisäpihalle hiljaisuuden vallitessa ja livahti sitten kättä heilautettuaan takaisin sisään.

Poika selvitti Auroran tavaroita muutaman tunnin päivittäin, hän teki pikkutavarasta kaksi kasaa, säilytettävät ja Suomeen lähetetävät toiseen ja luostarille lahjoitettavat tai pois heitettävät toiseen. Sveitsiläismajalle oli lyhyt pyörämatka, poika kävi siellä parina aamuna aamiaisella lihanhimoaan tyydyttämässä, hän jutteli tarjoilijatytön kanssa aina kun tällä oli aikaa ja kävi yhtenä iltapäivänä tytön, Elisabetan kanssa näköalatasanteella.
Poika kysyi Elisabetalta Eagle*s Nestistä, hän osoitti auringossa hohtelevaa vuorenhuippua ja sanoi että hänen isoäitinsä kartassa sinne oli piirretty risukasa.
On siellä, Elisabeta sanoi, se on vanha kotka, ehkä neljäkymmentä vuotta. Sen nimi on Aamuruskon Poika, mutta ehkä naaras. Voi olla kuollut, en tiedä.
Ai oikea kotka, poika sanoi, mä luulin että siellä on joku mökki tai sellanen.
Ei, vain pesä, Elisabeta sanoi.
Näköalatasanteella tuli auringonpaisteesta huolimatta kylmä, parina yönä oli ollut yli kymmenen astetta pakkasta, eikä lämpötila päivälläkään noussut vuoristossa paljoa plussan puolelle.

Poika kävi messussa toisenkin kerran, se oli kaunis ja pitkä, muttei tehnyt samanlaista vaikutusta kuin ensimmäinen kerta, poika epäili nukahtaneensa ensimmäisessä messussa, ehkä ymmärryksen tunnekin oli unta. Hän ei halunnut kysyä messusta nunnalta, vaikka he tapasivat päivittäin ruokasalissa ja parina päivänä nainen esitteli hänelle lisää luostaria, hedelmätarhat ja mullantuoksuiset viinikellarit, missä viininlaskijanunna tarjosi pojalle maistiaisia eri satojen viineistä niin runsaasti, että hänen oli pakko kieltäytyä enemmästä päästäkseen kunnialla kävelemään kellareista ulos.
Hän teki Auroran huoneessa toisenkin mielestään merkittävän löydön kirjeiden lisäksi, kirjoituspöydän laatikossa, aivan takimmaisena oli viskipullon samettipussi jonka sisältä löytyi valkoinen kivi. kiviaines oli huokoista, kalkkikiveä, poika oletti ja epämääräisen muhkuraisesti pyöreämuotoinen kivi oli saranoitu niin että sen sai avattua kuin pääsiäismunan. Kiven sisällä oli hampaat. Yläpuoliskossa yläleuan ja kiven alapuoliskossa alaleuan ihmishampaat, hammasrivistö oli täydellinen, yhtäkään ei puuttunut ja hampaat olivat suorassa ja näyttivät vahvoilta. Yläleuan kulmahampaat oli terotettu piikkimäisiksi, hammasluussa näkyi selviä hiomisen jälkiä, poika ei tiennyt olivatko jäljet vanhoja vai oliko Aurora terottanut hampaat.

Poika oli ollut luostarissa vähän toista viikkoa kun ovi avattiin koputtamatta ja Charles syöksyi sisään. Poika ei ollut muistanut lukita ovea sen jälkeen kun vodkapullo oli loppunut.
Mitä mies, Charles sanoi riehakkaan sisääntulonsa jälkeen yhtäkkiä ujona.
Poika kertoi kuulumisiaan, näytti hampaat Charlesille, joka tutki niitä pitkään, sulki ja vasi kiveä ja siveli kulmahampaita sormellaan.
En tajua onko tämä vitsi, vai jotain muuta, Charles lopuksi sanoi.
Poika oli lähdössä aamiaiselle ja hän pyysi Charlesin mukaansa,
Täällä on vieraanvaraisuus kunniassaan, voit aivan hyvin tulla, hän sanoi.
Ruokasalissa Charles hämmästeli ruokia ja poikaa alkoi vaivata Charlesin äänekkyys, värikkyys ja puhetapa. Bussissa ja Moldovassa Charles oli kuin kuka tahansa, täällä luostarissa hänen punainen tukkansa, keltainen tuulitakki ja siniset farkut pistivät silmään nunnien mustien kaapujen ja harvojen vierailijoiden huomaamattoman vaatetuksen keskellä, Charlesin ääni kuulosti kovalta ja karkealta, hänen mielipiteensä luostarin rauhaa loukkaavilta ja jopa lusikan kalahtelu lautasta vasten kaikui äänekkäämmin kuin muiden ruokailijoiden ruokailuvälineiden kilahtelu. Charles naureskeli kuvasarjoja, kertoi tapaamistaan moldovalaisista talonpojista ja dementoituneensa vanhuksesta joka oli nähnyt omin silmin pientä moldovalaiskylää vaivanneen vampyyrin.
Huomenna me mennään tpaaamaan Neamtsin vampyyria, Charles sanoi.
Parin nunnan päät kääntyivät ja poika hyssytteli,
täällä voi joku loukkaantua vampyyripuheista.
Pyh, Charles virnuili, näähän on varsinaisia vampyyrinvaalijoita.

Poika lähti Charlesin mukana alas kaupunkiin, Charles oli vuokrannut pienen mustan auton ja näytti aivan paholaiselta istuessaan siinä punainen tukka leiskuen.
Charles oli uskomattoman huono ajaja, auto nyki ja hypähteli, Charles kiihdytti alamäkeen ja painoi jarrut pohjaan mutkissa, pikku auto hiettelehti tiellä ja oli sammua nousuissa ylänkölaaksojen jälkeen. He pääsivät kuitenkin kaupunkiin turvallisesti, poika huomasi painaneensa kynsiä kämmeniinsä sellaisella voimalla että kämmenet vuosivat verta.
Poika kävi pankissa nostamassa rahaa, he söäivät päivällistä Charlesin hotellissa, joka näytti siltä kuin neuvostoliittolainen topparoikka olisi käynyt rakentamassa sen ratakiskoista ja viereiseltä purkutyömaalta ylijääneistä tiilistä.
Tämä hotelli on keskiaikainen tyrmä, jota on uudistettu Varsovan liiton aikoina, Charles sanoi ylpeänä.
Hotellin ruoka oli todella hyvää, poika söi lihavartaan ja pieniä kakkusia joiden päällä oli juustoa ja sipulimurskaa, ja noukki vielä makkaranpaloja Charlesin kastikkeesta, ruokajuomana oli viiniä ja he tilasivat toisen pullon ensimmäisen loputtua, täällä alhaalla Charlesin toverillinen meluisuus alkoi taas tuntua sydämelliseltä. Syötyään he jatkoivat baariin joka Charlesin kukaan mainosti euroopan laajinta olutvalikoimaa, baari oli kodikas hämyinen loukko ja olutta oli tosiaan useampaa laatua, Charles pyysi yhden kaikkia saatavilla olevia tummia oluita ja poika otti viittä erilaista lageria, mutta joutui vielä auttamaan Charlesia viimeisten portterilasillisten kanssa.
Oluista selvittyään he siirtyivät yökerhoon, poika muisteli Charlesin esittäneen skotlantilaista kansantanssia rytmikkäästi tanssilavan reunoilla taputtavalle yleisölle. Tanhun jälkeen Charles kaappasi pojan illan viimeiseen hitaaseen, kaatoi hänet tanssilattialle syvän lopputaivutuksen jälkeen, kääntyi itse selin ja työnsi päänsä polvien välistä kumeasti hekottaen. Kukaan muu ei tanssinut, mutta lavan reunustan yleisö yltyi taputuksen lisäksi hurraahuutoihin ja encorevaatimuksiin Charlesin lopetettua naurunsa. Charles veti pojan ylös ja he kumarsivat ottaen kuvitellut hatut päästään ja juoksivat nauraen portaat alas ja ulos yökerhosta.
Seuraavaksi ne olisivat varmaan tarjonneet sulle rahaa, poika sanoi.
Siitä alkoi pimeys.
Aamulla poiuka heräsi painon tunteeseen, hön luuli ensin käsivartensa puutuneen pahasti, käsi toimi jo, mutta välillä oli useita peräkkäisiä päiviä jolloin poika ei tuntenut sitä, jollei oikein keskittynyt. Käsi hänen rintakehänsä päällä oli kuitenkin pisamainen ja raskas, vaikkei Charles lihava ollutkaan. Pojan mielesssä käväisi, mahtoiko Charles olla homo, eipä sillä väliä, hauska kaveri yhtäkaikki.
Siirtäessään varovasti nukkuvan Charlesin kättä poika tuli ajatelleeksi että jos haluaisi kokeilla homosuhdetta hän silti valitsisi jonkun toisenlaisen miehen. Poika muisti Toljan viiltämässä rannettaan Aleksiksen haudalla ja puisti päätään, paljon mieluummin hän heräisi samasta sängystä sveitsiläismajan Elisabetan kanssa.
Kun Charles vihdoin heräsi, hotellin aamupala oli jo loppunut, poika ehdotti että he menisivät sveitsiläismajalle syömään, sieltä sai varmasti aamiaista keskipäivälläkin. Poika ehdotti bussikyytiä, mutta Charles halusi ajaa, ei täällä kukaan rattijupoista piitannut, ja siitä kun hän oli viimeksi juonut jotain, oli ainakin yhdeksän tuntia.
Charles ajoi humalassa tai krapulaisena paremmin kuin selvinpäin.
Sveitsiläismajankin aamiaistarjoilu oli korjattu pois, mutta Elisabeta lupasi järjestää heille jotain. Charles kysyi pojalta mistä tämä tunsi tarjoilijattaren. poika kertoi nähneensä Elisabetaa kuluneen puolentoista viikon aikana jonkin verran, Sen jälkeen Charles oli tytölle suorastaan töykeä ja kun Elisabeta tarjoilupuolen hoidettuaan istui heidän pöytäänsä juttelemaan charles nousi ylös ja sanoi menevänsä ulos tuulettamaan päätään.
Katso vuoren huipulle, poika sanoi, siellä on vanhan kotkan pesä, täkäläiset sanovat lintua Aamuruskon Pojaksi.
Charlesin kasvoilla häivähti kiinnostus, mutta kun poika jäi Elisabetan kanssa pöytään hän näytti päättävän jatkaa murjottamista.
Kaveri ei pidä minusta, Elisabeta sanoi.
Ääh sillä on kankkunen ja se tahtois olla huomion keskipisteenä, poika sanoi hymyillen, Charles on muuten tosi mukava.
Sisään palattuaan Charles olikin oikein mukava ja sai Elisabetan puhkeamaan vähän säikähtäneeseen nauruun vampyyrijutuillaan.
Teillähän on täällä ihan oma vampyyri, Charles sanoi Elisabetalle.
Tyttö pani käden suulleen ja nyökkäsi.
Hsst, Elisabeta sanoi, toisen vampyyri, toisen pyhä.
Kumpaa mieltä itse olet, Charles kysyi.
Isoisä sanoo että se on vampyyri. Meidän uskossa alunperin ei rakasteta pyhimyksen ruumista, se ei säily, Elisabeta sanoi hiljaa. Mutta luostarissa ajatus on erilainen.
Meillä on tänään treffit tuntemattoman vampyyrin tai pyhimyksen kanssa, saa nähdä pystymmekö selvittämään kumpi se on, vaiko kumpikaan, Charles sanoi.
Täytyy käydä torilla ostamassa valkospuliletiyt kaulaan, ennenkuin ajetaan vuorelle, hän jatkoi.
Menetkö sinä, Elisabeta kysyi pojalta.
Poika nyökksäi, eikös hän ollut sen Charlesille luvannut jo Moldovassa.
Kun he lähtivät, Elisabeta painoi pojan käteen pienen hopeisen korun, se näytti joltain kirjaimelta.

Ulkona poika näytti korua Charlesille,
rihkamaa, tämä sanoi, mutta jäi tutkimaan korua tarkemmin,
se voisi olla kreikan kirjain p.
Pistä kaulaasi, Charles sanoi, tiedä vaikka se auttaisi meitä tunnistamaan vampyyrin.
Poika avasi nauraen korun, muttei saanut sitä itse kaulaansa. Hän nosti niskahiuksia ja Charles kiinnitti korun lukon.
Missä se vampyyri on, poika kysyi.
Luostarin pääkirkossa, Charles vastasi.
Siellä mä en ole käynytkään.
Pääkirkko taitaaa olla näin talviaikaan enimmäkseen suljettuna, mutta luostarissa on käymässä toinenkin tutkija, arkeologinainen, joka on kiinnostunut luolien rakennus- ja käyttöperinteestä, Charles selitti. Siksi minäkin sain luvan tulla assistenttini kanssa tutustumaan Tuntemattomaan Pyhään.
Iso-Britannian kansalaisuudesta on nykyäänkin vielä jotain hyötyä, Charles sanoi.
Olenko mä sun assistentti, poika kysyi
Olet, Charles sanoi, siitä vaan kumihanskat käteen.
Olin unohtaa, Charles huudahti kun he kävelivät autolle, näin Moldovan linjan kuljettajan, hän lähetti sinulle terveisiä, ikoni on tarkoitettu luostariin. Anna se jossain sopivassa tilanteessa, tiedä vaikka saisimme sillä voideltua toisenkin tapaamisen T.P:n kanssa. Kuski muuten lupasi sinulle ikonilähettinä toimimisesta ilmaisen kyydin takaisin Pietariin, Charles sanoi.
Poika pyysi että voisi käydä Auroran asunnolla vaihtamassa vaatteet ennen pääkirkkoon menoa. Charles odotteli pihalla ja tutki joulukuusta.
Osa näistä appelsiineista on muumioituneita, hän huikkasi pojalle, jotkut vihreiksi ja toiset oransseiksi, riippuu varmaan siitä ovatko ne kypsyneet ennen kuivumistaan vai ei.

Pääkirkko oli vaikuttava paikka sinänsä. luola oli suorastaan valtava karkeasti kaksilaivaisen kirkon muotoon holvattu tila, seinien alaosat oli kalkittu ja niissä oli luostarin käytävien kuvasarjoja muistuttavia korkeita ikonirivistöjä, kuvien värit hehkuivat kynttilöiden valossa, varsinkin vihreissä sävyissä oli jalokivimäistä hohdetta.
Tuntemattoman Pyhän arkku lepäsi korokkeella vasemmanpuoleisessa sivulaivassa. poikaa melkein pelotti, kun he lähestyivät arkkua, se oli ummessa muumion rintakehään asti, siitä ylöspäin kansi oli lasia mutta nyt kannen yläosa oli nostettu kokonaan taakse.
Mies näytti äskettäin kuolleelta, iho oli vahankalpea ja suljetujen silmien ympärys sinertävä, mutta posket punersivat kevyesti. Poika huudahti, ja astui askeleen taaksepäin, mutta mutta pani käden suulleen ja vaikeni. Arkussa makasi Aleksis Runeberg.
Ei, sen täytyi olla August, hänen isänsä. Miksi isä oli haudattu luostarin alueelle ja ennenkaikkea miksei Aurora ollut kertonut nunnille että Tuntematon Pyhä ei ollut sen paremmin tuntematon kuin pyhäkään, oliko isoäiti halunnut nähdä nunnaparkojen palvovan kuollutta poikaansa.
Charles kierteli arkkua,
meikkiä, hän kuiskasi pojalle.
Poika tuli hitaasti lähemmäs. Puna poskilla taisi tosiaan olla meikkiä, poika katsoi miehen käsiä, ne olivat ruskeat ja nahkamaiset, yhteenliitetyt sormenpäät olivat aivan mustat. Miehen sormien välissä oli paperi, poika katsoi ympärilleen, lähistöllä ei ollut ketään muuta ja kirkossa oli hämärää. Hän otti nahkaputkilon selästään, kaivoi ikonin esiin ja yritti nypätä paperin miehen sormien välistä. Ote oli tiukka, poika tarttui miehen käteen ja hätkähti, käsi tuntui puiselta, hän liikutti kättä sen verran että sai paperin pois ja kiilasi ikonin tilalle. Poika astui kauemmas ja työnsi paperin nahkaputkiloon.
Yhtäkkiä Charles karjaisi, yritti juosta kauemmas ja kompastui jalkoihinsa, meteli oli aikamoinen, poika katsoi arkkuun. Mies oli avannut vasemman silmänsä, se oli täynnä kiiltelevää mustaa ainetta.
Paikalle alkoi kerääntyä nunnia ja jostain syvennyksestä ilmestyi myös saksalaisnainen.
Loukkasitko itsesi, joku nunnista kysyi Charlesilta.
Se, se vinkkas silmää, Charles änkytti paniikissa.
Nunnat katselivat arkkua ihmeen rauhallisina, osa heistä alkoi puhua romaniaa keskenään, saksalaisnainenkin yhtyi keskusteluun. Yksi nunnista tarjoutui ohjaamaan pojan ja Charlesin pois, poika ei olisi oikeastaan halunnut lähteä vielä mutta nunna oli tiukkana. Charles nojasi nunnaan ja poika talutti Charlesia toisesta kyynäpäästä. Tuntuuko jalassasi kipua, nunna kysyi Charlesilta, parasta käydä näyttämässä sitä lääkintäsisarelle.
Charles alkoi pikkuhiljaa rauhottua, mutta jalka ei kestänyt astua. Lääkintäsisar sanoi että jalka oli venähtänyt ja kielsi rasittamasta sitä muutamaan päivään. Hän antoi Charlesille kainalosauvan ja sanoi että sen sai palauttaa joko hänelle tai kirkolle alhaalla kaupungissa.
Charles konkkasi pojan tukemana Auroran asunnolle. Huoneessa poika istutti Charlesin sängylle kipeä jalka ylhäällä ja kaivoi kirjerasian esiin. Hän antoi muutamia kirjeitä Charlesille luettavaksi ja pyysi sitten tätä kuuntelemaan.
Toi mies, siis Tuntematon Pyhä on mun isäni, poika sanoi. Se katos Suomesta kun mä synnyin ja tuli nähtävästi Romaniaan, varmaan se oli tulossa Auroran tykö, mutta sille sattu jotain ja se halvaantu tai vammautu muuten pahasti, Aurora hoiti sitä, isä oli ehkä puhekyvytön tai jotain, sitten se kuoli ja haudattiin luostarin alueelle, maa nousi ja hauta tuli esiin, sen ruumis ei ollu mädäntynyt, en tiedä miks, sähän sanoit ettei appelsiinitkaan mädäntyny tossa joulukuusessa.
Aurorasta oli ehkä hyvä vitsi kun nunnat kumarsi sen poikaa. Ei tää teoriaa ole aukoton, mä en tiedä kuka on toi kirjeissä mainittu S ja missä isä on sen tavannu. Äidin nimi oli Sofia, mutta se kuoli jo ennenkun isä katos.
Charles näytti epäilevältä.
Olen ollut huomaavinani että miltei puolet tapaamistani romanialaisista miehistä on jonkinverran sinun näköisiäsi, hän sanoi, ja sinähän et ollut nähnyt isääsi koskaan, muuten kuin valokuvissa.
Mutta mä tunnen kyllä isäni, tai siis se on ihan samannäkönen kun mun setä, sen kaksoisveli, poika sanoi.
Täytyy kyllä sanoa että pelästyin todenteolla, kun muumio avasi silmänsä, Charles sanoi, nunnat suhtautuivat koko juttuun varsin asiallisesti, kuulin kun he puhuivat tutkijan kanssa ilmankosteuden vaikutuksesta muumioon, varsinkin kun kansi on ollut auki ja kirkkoon päässyt kosteaa ilmaa, nyt kun tutkija on käynyt siellä päivittäin. Eivät tunnu kovin taikauskoisilta, kummallista miten noin asialliset huomiot voivat yhdistyä siihen että he kuitenkin pitävät miestä pyhimyksenä.
Miten sä sitten selittäisit nää kirjeet, poika kysyi vähän vihaisena.
Vaikka juuri niin kuin sanot, Charles sanoi, lukuunottamatta sitä kohtaa jossa muumio on isäsi, se tuntuu todella epätodennnäköiseltä. Luulen ettei isoäitisi olisi jättänyt kertomatta, jos hänen poikansa makaisi tuolla kirkossa.
Poika etsi nahkaputlosta kuvan A ja S metsällä, ja antoi sen Charlesille, siinä on mun isäni, hän sanoi, katso.
Mies on tosiaan huomattavan samannäköinen, Charles myönsimutta tähän pätee se sama kuin mitä sanoin sinusta ja romanialaisista, sitäpaitsi isäsi on ollut kuolleena, mitä, korkeintaan yhdeksäntoista vuotta, todennäköisesti vähemmän jos kirjeet ovat häneltä, ja se kyllä tuntuu mahdolliselta. Muistan lukeneeni jostain että Tuntemattoman Pyhän kuolinvuotta ei ole pystytty määrittämään, mutta sille alueelle, jolta hänen maatumaton ruumiinsa löydettiin ei oltu ainakaan viimeiseen sataan vuoteen haudattu ketään.
Mutta, poika aloitti, äh, antaa olla.
En taida päästä tänään autolla alas kaupunkiin, Charles sanoi, jollet sinä lähde ajamaan. Suoraan sanottuna ei huvittaisi olla täällä samalla vuorella T.P:n kanssa, oli se kuitenkin sen verran vaikuttava kohtaaminen.
Mulla ei oo ajokorttia, poika sanoi.
Mitä väliä sillä on, minä neuvon ja sinä ajat, Charles sanoi.
Hyvä on, poika sanoi, mä katon ensin vaan sen lapun minkä nyppäsin isäni käsistä.
Teit mitä, Charles kysyi.
No, otin sen lapun mikä oli muumion sormien välissä ja laitoin ikonin tilalle, näithän sä, poika sanoi.
En todellakaan nähnyt, mikä silmänkääntäjä sinä muka olet, Charles sanoi vähän vihaisena.
Etkö sä usko, poika kysyi hämmästyneenä.
Kai minä olisin sen nähnyt kun seisoin vieressä, Charles tiuskahti. Tapaaminen T.P:n kanssa taisi käydä meidän molempien voimille, hän pehmensi sitten.
Poika kohautti harteitaan ja onki paperin putkilosta,

Tervetuloa
A

siinä luki. Tämä oli jo liiankin vitsikästä, poika alkoi ajatella asia uudestaan. Aikku alkaa myös aalla, ja Aikku oli toivonut että hän kävisi Romaniassa, vai oliko. No ainakaan Aikulla ei taatusti ollut minkäänlaisia uskonnollisia tunteita käytöstä rajoittamassa. Jos kyseessä olikin Aikun hirtehishumoristinen tervehdys veljenpojalle.
Poika laittoi paperin takaisin putkiloon sanomatta Charlesille mitään.

Autolla ajaminen oli yllättävän helppoa ja Charles paljon parempi neuvoja kuin ajaja. Hän myönsi sen itsekin,
teoria on vahvin puoleni, Charles sanoi.
Takaisinpäin poika ei uskaltanut yksinään ja pimeässä lähteä. Hän jäi Charlesin hotellille yöksi, he kävivät alakerran baarissa juomassa lasilliset luumuviinaa, mutta palasivat jo iltayöstä hotellihuoneeseen nukkumaan.
Charles ei ollut huoneessa kun poika heräsi. Hän kiskotteli sängyssä, ja alkoi vetää sukkia jalkaansa. Charles konkkasi huoneeseen lehteä heilutellen.
Anteeksi, kyllä vaan sinä oletkin aikamoinen silmänkääntäjä.
Charles levitti lehden pojan syliin. Etusivulla oli rakeinen suurennos ikonista tummien sormien välissä.
Otsikossa lukee Nemtsin Tuntematon Pyhä avasi silmänsä enkelille, Charles sanoi. Itse jutussa kerrotaan ikonin ilmestyneen T.P:n käteen ja mainostetaan sitä että ikonin pirujen puoleinen silmä jäi kiinni koska pyhimys ei halunnut katsella niitä.
On tässä asiaosuuskin. Todennäköisesti toimittaja on haastatellut sitä saksalaista tutkijaa, tässä sanotaan että ilmankosteuden muutokset voivat vaikuttaa muumioon, ja että piakkoin käynnistetään tutkimus mahdollisesta mätänemisprosessin uudelleeenalkamisesta, jos todetaan että pyhimystä ei pystytä pelastamaan, se haudataan luostarin alueelle.
Ikoni on melkoisella todennäköisyydellä aito Rublev, tai niin tässä sanotaan, tuskinpa sitä on kukaan asiantuntija vielä ehtinyt käydä tutkimassa, mutta jos niin on, niin sinä olet silmänkääntäjän lisäksi myös arvotaiteen salakuljettaja, Charles nauroi, mutta vakavoitui sitten. Toisaalta, jos minä seisoin vieressä enkä nähnyt sinun vaihtavan paperia ikoniin, niin tuskinpa sitä näki kukaan muukaan. Ja parempi ettei ikoni löytynyt meidän hallustamme, siinä vasta olisi ollut selittämistä.
Mitä siinä paperissa muuten luki, Charles kysyi.
Ei oikein mitään, poika vastasi.

Charles ontui uudestaan alakertaan kun poika meni aamiaiselle,
Täytyy palauttaa autonavaimet, kun en pystuy ajamaan, hän sanoi.
Odota mä syön nopsaan ja tuun sitten mukaan, poika sanoi.
Autovuokraamo oli vastapäätä hotellia, Charles antoi avaimet ja puhui vähän aikaa vuokraamon viikeskkään omistajan kanssa, hän sai tukun seteleitä mukaansa.
Vuokrasin auton kuukaudeksi, ei niiden olisi tarvinnut palauttaa rahoja, mutta omistaja oli ystävällinen, Charles sanoi. Kun he palasivat hotellille Charles alkoi irvistellä.
Jalkaan koskee vietävästi, hän sanoi.
Hän yritti ottaa kengän jalastaan, mutta jalka oli niin turvoksissa että poika joutui repimään nauhat irti ennenkuin se saatiin pois Charlesin jalasta. Charles jäi hotellihuoneen sängylle makaamaan jalka tyynyillä ylös tuettuna ja poika lähti apteekkiin Charlesin kirjoittama kauppalappu mukanaan.
Charles söi särkylääkkeet ja joi kyytipojaksi pari olutta baarikaapista.
taidan yrittää nukkua hieman, hän sanoi surkeasti hymyillen.
Poika päätti lähteä kirkolle kysymään kyytiä ylös, mutta lupasi palata jollain konstilla huomisaamuna. Hän antoi Charlesille puhelinnumeronsa, tällä ei ollut kännykkää, mutta hotellihuoneessa oli puhelin.
Meillä on Suomessa kaikilla kännykät, joillakin on monta eri, poika sanoi.
Kyllä se saattaisi olla käytännöllinen, Charles sanoi.
Kunhan jalka paranee niin täytyy katsella kauppoja, täällä on elektroniikka halpaa, hän sanoi ja sulki silmänsä.

Pakettiauto oli jo lähtenyt luostariin, mutta kirkonpalvelija ehdotti junaa, hän katsoi tornikelloa ja sanoi,
rautatieasema on suoraan tuon viistokadun päässä, jos juokset, ehdit varmasti.
Poika kiitti ja lähti juoksemaan.
Rautatieasema näytti kirkon pienoismallilta. Juna seisoi vielä laiturilla, sekin oli pieni ja sininen. Veturi puski savupilviä ja juna alkoi huohottaa kuin loikkaan valmis koira. Poika hyppäsi junan takasillalle. Juna lähti liikkeelle melkein heti, ensin se eteni hitaasti puuskuttaen talojen välissä, sitten pyörät alkoivat kolkottaa nopeammin ja alatasangon puut vilahtelivat ohi. Vauhti kiihtyi.
Juna nousi jyrkkää rinnettä ylöspäin, jarrut vinkuivat rasituksesta ja vaihteet lonksuivat. Vähän alempana kukkulan huipulla näkyi pieni valkoinen kirkko, torni aavistuksen vinossa. Aivan junan alapuolella oli miehiä savupiippua korjaamassa, he heiluttivat pojalle. Poika yritti vislata sormiensa välistä, muttei osannut, hän tyytyi vilkuttamaan. Matka jatkui monta kierrosta vuoren ympäri, mutta poika näki välillä vilaukselta tien, jota pitkin oli eilen ajanut alas. Vuoren rinteellä kasvoi tummaa metsää, tuuli heitti tukan pojan silmille, ja hän alkoi viheltää Ghost rider in the sky, yhtäkkiä poika tunsi olevansa vapaa.

Junamatka päättyi nopeasti, juna pysähtyi luostarin takana, lähellä pääkirkon sisäänkäyntiä. Poika meni suoraan Auroran asunnolle. Hän kaiveli laatikoita kuumeisella vauhdilla, heitti suurimman osan tavaroista hylättävine kasaan ja mietti uskaltaisiko mennä illalliselle, entä jos joku oli nähnyt kun hän vaihtoi paperin ikoniin, ties vaikka nunnat syyttäisvät häntä ja Charlesia muumion tuhoamisesta. Äh ei nyt sentään, poika ajatteli. Sitten hän alkoi kuvitella sisar Marisan ilmettä jos tälle selviäisi että pojan suku oli pitänyt koko luostaria pilkkanaan. Poika kaipasi vodkapulloa, miksei hän ollut ostanut kaupungista vaikka luumuviinaa mukaansa. huoneen yhteydessä oli pieni keittotila, poika tutki komerot löytääkseen jotain syötävää, nahkeita keksejä, poika maistoi yhden kulmaa, se maistui käyneeltä pahvilta, mutta kaapin perällä oli kaksi pulloa viskiä, kiitos ja ylistys. Toisen, avatun pullon päällä oli hopeinen pikari, jonka kylkeä koristi kaksi emalikoristeista vaakunaa, kotka ja aurinko, vaakunoiden alle oli kaiverrettu koristeellisin kirjasimin Aquilescu & Sauca. Poika pyyhkäisi kädellään pikarin sisustaa, ei pölyä, ja kaatoi siihen viskiä.

Matkalla illalliselle poika taittoi kuusesta muutaman neulasen ja pureskeli niitåä tarmokkaasti. Ruokasali oli vielä tyhjä, ja ruokia vasta tuotiin sivupöydälle, poika seisoskeli hetkisen odottamassa että nunnat saivat ruokakulhot aseteltua paikoilleen.
Kun hän istui pöytään, saliin tuli muutamia nunnia, sisar Marisa oli heidän joukossaan. Ruuan haettuaan hän tuli istumaan pojan viereen.
Oletko sinä tri Sandmanin assitentti, nunna kysyi pojalta.
Tri, poika sanoi kummastuneen näköisenä, mutta ajatteli sitten mikä ettei, olihan Charles sanonut olevansa tutkija.
En ole, hän tunnusti, Charles on ystävä ja se halusi vain hommata mutkin katsomaan Tuntematonta Pyhää.
Sinä olisit päässyt pääkirkkoon huijaamattakin, nunna sanoi.
Anteeksi, poika sanoi, ei me oikeestaan ajateltu koko asiaa, se vaan, no tuntu jännältä.
Taisi todella tuntua, nunna sanoi iloisesti, minä olisin luultavasti laskenut alleni jos Tuntematon Pyhä olisi vinkannut silmää. Ja meillähän tapahtui ihmekin, nainen jatkoi kuivalla äänellä.Tuntematon Pyhä avasi silmänsä enkelille, hän siteerasi.
Joo, mä luin siitä poika sanoi.
Nainen katsoi poikaa pitkään,
sinulla on kuusenhavu suupielessäsi, hän sanoi ja alkoi syödä.

Seuraavana päivänä poika pääsi kaupunkiin pakettiauton kyydissä, takaisinpääsystä ei ollut tietoa. Charlesin jalka oli jo parempi, hän loikoili sängyllä ja teki matkasuunnitelmaa,
Olen lähdössä Lumea Pierdutan karstialueelle heti kun jalka antaa myöten, Charles sanoi, siitä kerrotaan mielenkiintoisia tarinoita.
Poika katseli Charlesin lattialle viskaamaa romaniankielistä matkaesitettä, kuvissa oli erämaata, reippaan näköisiä patikoivia nuoria ja pyöräretkeläisiä.
Sä oot lähdössä johonkin patikkaretkelle ton jalkas kanssa, vai, poika kysyi.
Ajattelin ensimmäisenä päivänä katsastaa nopeasti itse karstialueen ja keskittyä sen jälkeen keräämään tarinoita, Charles sanoi, ja onhan minulla tämä keppi, sillä voi ainakin huitoa nälkäisiä villieläimiä syrjemmälle.
Hullun hommaa, poika sanoi.
Haluaisitko lähteä mukaan, Charles kysyi.
En mä oikein voi, poika sanoi, mulla on vieläkin aikalailla Auroran tavaroita setvimättä, alunperin ajattelin tekeväni sen viikossa, ja tässä on mennyt jo kaks, tuskinpa ne haluaa mua loputtomiin luostarin vieraana pitää. kaipa joku on tulossa siihen asuntoon Auroran jälkeenkin. Poika mietti pitäisikö uusi asukas huolta joulukuusesta, jos siihen ripustaisi lapun Hoida minua.
No ei sitten, Charles sanoi, ajattelin vain ehdottaa.
Jos et kerran lähde mukaan, niin jätän sinulle hotellin avaimen, voit vaikka yöpyä kaupungissa luostarissa homehtumisen sijaan. Aion matkustaa mahdollisimman kevyesti, jo jalankin takia. Jätän matkalaukun ja muut isommat tavarat tänne ja suurimman osan varoistani vastaanoton kassakaappiin.
Mutta entäs jos mä olen vuorella, kun sä tulet takas. Miten sä pääset sisään, poika kysyi.
Vastaanotossa on toinen avain, ja hotellin ulko-ovi on auki läpi yön, Charles sanoi.
Charles kertoili innoissaan karstialueen luolista ja villipetoja kuhisevista metsistä, susia, karhuja, kotkia ja ilveksiä,
ja ne tarinat, luulen tosiaan löytäväni täydentävää aineistoa, jos vain onnistun tapaamaan oikeat ihmiset, hän sanoi.
Karstialueen ulkopuolella oli kyliä, joissa Charles aikoi käydä tarinoita metsästämässä. Retkeilymaja sijaitsi luonnonpuiston alueella, mutta varsinaisen Lumea Pierdutan ulkopuolella.
Itse alue on täyttä erämaata, Charles sanoi.
Patikoitsijoiden ja polkupyöräretkeläisten laumoja lukuunottamatta, poika virnuili.
Poika jäi yöksi hotellille, juna ei kulkenut tänään ja pakettiauton kyytiin pääsisi vasta aamulla. Charles halusi lepuuttaa jalkaansa ja he tilasivat ruuan huoneeseen ja katselivat käsittämätöntä romanialaista saippuasarjaa televisiosta. Miehellä oli kaksi perhettä ja lemmikkigorilla, joka käytti viittomakieltä. Mies oli aiemmin ollut kuuluisa kirjailija, muttei enää ehtinyt kirjoittaa tai ei voinut kirjoittaa koska oli lyönyt vaimoaan numero yksi paistinpannulla päähän, vaimo kyllä tuntui toipuneen iskusta hyvin. Charles käänsi pojalle dialogin pääkohdat, mutta sarjan juoni ei siitä muuttunut yhtään selkeämmäksi, joku oli kadonnut ja toisen koira varastettu, gorilla löysi molemmat.

Charles lähti helmikuun ensimmäisenä.
Poika saattoi hänet bussille ja toivotti hyvää matkaa.
Muista olla varovainen. Älä eksy erämaahan, äläkä rasita jalkaasi liikaa, poika sanoi.
sinustahan varsinainen äiti on tullut, Charles naureskeli, en minä eksy.
Minähän kuulun kadonneisiin poikiin, olen kuin kotonani kadonneessa maailmassa, Charles sanoi ja nousi bussiin.
Miten niin kadonneessa maailmassa, poika kysyi, mutta Charles oli jo bussin sisällä ja vilkutti ikkunan läpi.
Charles oli varannut huoneen retkeilymajasta neljäksi yöksi, hän aikoi palata tiistai-iltana, viides helmikuuta. Se oli runebergin päivä, poika muisti.

Päivä oli kaunis ja aurinkoinen, ilmassa oli jo kevään tuntua. Poika pääsi poakettiauton kyydissä vuorelle, muttei jaksanut istua sisällä lajittelemassa tavarakasaa. Hän otti pyöränsä ja lähti polkemaan sveitsiläismajalle.
Poika pyysi Elisabetalta jotain mahdollismman lihaisaa ja rasvaista ruokaa.
Viikko luostariruokaa, tyttö nauroi.
Ei ihan, poika sanoi.
Syötyään hän kysyi Elisabetalta pääsikö kotkanpesälle aloittelijoille sopivaa kiipeämisreittiä.
Jos syöt vielä jälkiruokaa, voin kiivetä sinun kanssa, tyttö sanoi.
Poika söi suklaakakkua ja hedelmäkastiketta ja ehti vielä juoda toisen kupillisen kahvia ennenkuin tyttö pääsi lähtemään. Elisabetalla oli vaelluskengät, aurinkolasit ja paksu hiihtopipo. Hän kävi hakemassa toisen pipon pojalle,
Kova tuuli ylhäällä, korvat tulevat kylmiksi, Elisabeta sanoi.
Tyttö haki vielä keittiöltä muovikassin ja sulloi sen reppuunsa.
alkumatkasta kiipeäminen oli helppoa, sitten rinne jyrkkeni ja kulku kävi raskaksi, puolessa välissä matkaa pojalla oli niin kuuma että hän riisui takkinsa. Viimeisellä kolmanneksella viima alkoi viilentää hikistä paitaa ja poika puki takin takaisin, silti tuntui vilpoiselta heti kun pysähtyi ja hänen oli pakko pysähtyä tasaamaan hengitystään kymmenen minuutin välein. Elisabetakin alkoi käydä punaposkiseksi. Ylhäällä vuorenrinteessä oli paikoin jäätä ja pojan kengät lipsuivat, Elisabeta veti häntä kädestä ylöspäin.
Mä en jaksa, poika sanoi, mutta Eliusabeta työnsi suklaapatukan hänen suuhunsa ja hoputti taas liikkeelle. Suklaa auttoi ja loppumatka huipulle tuntui melkein kevyeltä.
Kotkanpesä oli erillisellä kielekkeellä hiukan vuoren laakean huipun alapuolella, se näytti yksinäseltä ja myös hylätyltä, missään ei näkynyt höyheniä tai ruuanjätöksiä. huipulla kävi kylmä viima ja vaikka siellä paistoi aurinko, alempana oli paksu pilvipeite, joka esti ihailemasta vuorelta avautuvia maisemia. poika katsoi silmiään varjostaen kohti aurinkoa, joku tumma piste liikkui hänen näkökenttänsä yli, kirkaan valon jälkikuva. kotka oli aivan heidän yläpuolellaan kun poika huomasi sen, linnun siipiväli oli varmaan kolmatta metriä, se tuntui varjostavan koko vuorenhuipun kierrellessään sen yllä.
Aletaan laskeutua, poika kuiskasi Elisabetalle.
Tyttö kaivoi muovikassin repustaan ja levitti sen sisällön vuorenhuipulle, näytti teurasjätteiltä.
He lähtivät liukastelemaan alaspäin niin lujaa vauhtia kuin uskalsivat. Jos kotka hyökkäisi, he vähintäänkin liukastuisivat ja kierisivät rinnettä alas tai putoaisivat joltain jyrkänteeltä rotkoon.
Kun rinne muuttui loivemmaksi ja polku leveni, poika rohkaistui katsomaan ylöspäin. Kotka istui pesässään mustana valoa vasten, sen nokasta roikkui jotain, varmaan Elisabetan tuliaisia.
Se oli sitten hengissä, poika sanoi.
Elisabeta nyökkäsi.
He laskeutuivat käsiä apunaan käyttäen, muutaman sata metriä, kun polku alkoi kiertää vuoren rinnettä kärrytienä, poika kysyi Elisabetalta,
uskotko sä todella vampyyreihin.
En tiedä, tyttö vastasi, päivällä en usko, yöllä uskon, mutta uskon myös jumalaan.
Ekä uskominen jotenkin laajenee, kun sitä tekee, poika sanoi, mun on vaikea uskoa mitään, joskus hetkittäin tuntuu siltä että uskon johonkin hahmottomaan, sitten se menee taas ohi. Poika kohautti harteitaan, kai mä uskon joulupukkiin.
Hän asuu Suomessa, Elisabeta sanoi hymyillen, olen lähettänyt kirjeen, siitä on monta vuotta.

Seuraavat päivät poika vietti tiiviisti Auroran tavaroiden parissa, hän lähetti Rahkoselle tekstiviestin, Tilaa kuljetus A:n tavaroille 10.2., siinä olisi takaraja penkomiselle. Nunnilta täytyi vielä kysyä mitä muiden tavaroiden kanssa pitäisi tehdä.
Poika kysyi tavaroista sisar Marisalta illallisella. Marisa lupasi että joku nunnista tulisi katsomaan oliko joukossa jotain sellaista jonka voisi antaa laupeudentyöhön, hän itse ottaisi mielellään yhden pienen esineen voidakseen muistella Auroraa, ehkä rukouskirjan, mikäli poika ei halunnut sitä itselleen. Loput tavarat saisi pakettiauton kuljettaja viedä kaupunkiin kirpputorille. Marisa lupasi hankkia laatikoita ja tarvittaessa auttaa poikaa tavaroiden pakkaamisessa.
Nunna haki rukouskirjan seuraavana päivänä ja toi tulessaan kasan laatikoita puisilla vetokärryillä. Poika oli löytänyt vielä muutamia esineitä joissa oli vaakunat, hän kysyi nunnalta tiesikö tämä mitään niistä. Sisar Marisa uskoi että vaakunat olivat Auroran suvun omia, hän muisti kuulleensa että Aurora oli kahden vanhan suvun jälkeläinen.
Vrykolkienko, poika kysyi muistellen Nellin kirjettä.
Ei nyt sentään, nunna sanoi.
Aquilesku kuulostaa valakialaiselta suvulta, roomalaisten perillisiä ainakin nimestä päätellen ja Sauca on vanha moldovalaisnimi, joku luolien erakkopyhimyksistäkin taisi olla nimeltään Sauca, ilmankos isoäitisi hakeutui tänne.
Muistatko sinä kun Aurora tuli, poika kysi.
Ei, minä en ollut täällä vielä silloin, nunna sanoi.
Poika punastui, hän tajusi vasta että nainen oli luultavasti alle kolmenkymmenen.

Poika meni illalla pakettiauton kyydissä kaupunkiin. Hän kävi syömässä kanakebabin ja meni sitten hotellille. Tuntui jollain tapaa rikolliselta mennä Charlesin huoneeseen kun tämä ei itse ollut siellä, poika hiippaili vastaanoton ohi kerroksiin ja avasi huoneen oven avaimella. Charlesin keltainen takki oli tuolin selkänojalla ja hetken poika luuli että tämä oli jo palannut. Hän muisti Charlesin ottaneen mukaansa toisen, maastoon sopivamman takin ja rentoutui. Poika otti baarikaapista oluen ja sen juotuaan vielä lasillisen luumuviinaa.
Hän riisui housunsa ja avasi television, se pauhasi yhä kun hän heräsi keskellä yötä. Poika muisti Aikun käyneen huoneessa, hyvää runebergin päivää, Aikku oli toivottanut. Sillä oli kädessään tarjotin jolla oli kaksi torttua.
Poika veti peiton päälleen ja nukahti uudestaan, hän näki unta jossa oli putoamaisillaan kuoppaan, joku piti häntä jalasta ja poika potki päästäkseen irti. Hän osui päähän ja kiskojan ote irtosi, poika jäi roikkumaan kuopan reunalle männyn juureen takertuneena ja hänen korvissaan kaikui putoavan miehen huuto. Television oleva kello näytti viittä, se oli Charles, poika ajatteli. Sitten hän huomasi takin tuolin selustalla ja tajusi nähneensä pahaa unta.
Sweet dreams, poika sanoi.
Hyvää yötä, joku vastasi.

Perjantaipäivän poika vietti kaupoissa kierrellen, hän halusi ostaa charlesille lahjan tämän paluun kunniaksi, muttei keksinyt mitään sopivaa. Lopulta poika osti leipomosta pullia ja kaupasta kirsikkahillotölkin ja valmista pursotettavaa kermavaahtoa ja teki laskiaispullia, niitä tuli aika monta ja poika joutui tyhjentämään minibaarin alkoholista saadakseen pullat kylmään. Hän viiolsi linkkuveitsellä sormeensa pullia halkaistessaan ja yhteen pullaan tuli veri tahra, mutta sitä ei erottanut kirsikkahillosta. Poika naukkali luumuviinaa kermavaahtoa pursottaessaan ja alkoi tulla hilpeälle tuulelle. Kun pullien kannet oli painettu paikoilleen, hän työnsi koko tarjottimellisen minibaariin ja lähti linja-autoasemalle Charlesia vastaan.
Poika oli aikaisessa, illaksi oli tullut pikku pakkanen ja hän hytisi asemalaiturilla. Bussi tuli ajallaan, mutta Charles ei ollut kyydissä. Poika kävi sisällä bussissa tarkistamassa ettei Charles ollut nukahtanut ja jäänyt bussiin muiden noustessa ulos.
Charles oli varmaan päättänyt jäädä vielä yhdeksi yöksi, ehkä hän oli löytänyt hyvän tarinaniskijän. Poika palasi hotellille ja etsi matkaesitteen yöpöydän laatikosta. Siinä oli retkeilymajan numero. Poika soitti ja miesääni vastasi,
Lost World.
Anteeksi, puhutteko englantia, poika kysyi.
Koko ajan, miesääni vastasi.
Onko tämä Lumea Pierdutan retkeilymajan numero, poika kysyi.
Minähän sanoin, mies vastasi.
Mitä, poika kysyi.
Sanoin että on, retkeilymaja Lost World tai Lumea Pierduta romaniaksi jos tahdot käyttää sitä nimeä mieluummin.
Pojalle tuli epämiellyttävä olo.
Saisnko puhelimeen Charles Sandmanin, hän on retkeilymajan asukas, poika sanoi.
Ei ole, mies vastasi.
Miten niin ei, poika kysi.
Ei meillä ole kirjoilla ketään sen nimistä, täällä ei tähän aikaan liiku paljonkaan väkeä ja kaikkien talossa olevien nimet ovat tässä edessäni, mies selitti.
Charles on siitten varmaan jo lähtenyt, popika sanoi paniikkia äänessään.
Ei täällä ole ollutkaan sen nimistä, ei koko vuonna, mies sanoi.
Mutta hän varasi huoneen teiltä, neljäksi yöksi, poika sanoi.
Katsotaan, mies sanoi. Olet oikeassa, koneelta löytyy varaus Charles Sandmanin nimellä 1.2. - 5.2., mutta tänne hän ei ole tullut.
Charlesin piti mennä ensin sinne karstialueelle paikkoja katselemaan ja tulla sen jälkeen retkeilymajaan, hän on punatukkainen , ontuu vasenta jalkaansa ja käyttää kainalosauvaa, poika kertoi.
raajarikkona Lost Worldiin, miehenhän täytyy olla sekopää. Voi olla että ystäväsi on muuttanut suunnitelmiaan, mutta yhdistelmä kuulostaa sen verran vaaralliselta, että sinuna kävisin poliislaitoksella ilmoittamassa hänet kadonneeksi. Muista ilmoittaa oletettu katoamispaikka, se saa niihin vähän vauhtia.
Joo, mä teen sen, poika sanoi ja sulki puhelimen.
Hänen teki mieli heittää laskiaispullat roskiin, mutta entä jo Charles olikin keksinyt jonkun vielä mielenkiintoisemman matkakohteen ja muuttanut suunnitelmiaan kesken matkan.
Poika kysyi vastaanotosta apoliisasemaa, mies katsoi häntä pitkään,
varkaus, hän kysyi.
poika pudisti päätään, mutta ei sanonut muuta.

Hän lähti suunnistamaan ohjeiden mukaan.
Poliisin vanha tuttu tässä taas, poika ajatteli aseman ovesta astuessaan. Asemalla oli yksi poliisi, joka ei puhunut juuri lainkaan englantia, poika oli kuitenkin niin hädissään että mies herätti toisen poliisin kotoaan.
Poika sai teetä ja keksejä kielitaitoista poliisia odotellessaan. Poliisi tuli alle puolessa tunnissa ja näytti kärsivältä. kun poika alkoi selittää Charlesin katoamista, poliisi kysyi milloin tämä oli sanonut palaavansa.
Tänä iltana, poika sanoi ja poliisi huiotasi ärtyneenä kädellään,
se ei ole mikään katoaminen.
Charles on raajarikko ja hän katsoi Lost Worldissa, poika huusi poliisille.
Lost Wordissa, poliisi kysyi, ja alkoi näyttää vakavammalta.
Niin, retkeilymajan omistaja sanoi ettei Charles tullut sinne ollenkaan ja kehotti tekemään katoamisilmoituksen, poika selitti jo vähän rauhallisemmin.
Onko sinulla valokuvaa ystävästäsi tai voitko kuvailla häntä, poliisi kysyi.
Ei ole valokuvaa, poika sanoi, Charles on keskipituinen, roteva ja sillä on kirkkaan punainen tukka, vaalea iho, punaset posket ja hurjasti pisamia. Kulmakarvatkin on punaiset ja keskeltä yhteen kasvaneet, sillä on tosi tummat silmät, sellaset vähän tuijottavat ja iso punainen suu, se näyttää äkkiseltään vähän pelleltä.
Poliisi katsoi poikaa kummastuneen näköisenä,
Ystäväsi on sitten aika huomiotaherättävän näköinen, hän sanoi.
Poika kertoi Charlesin vitsin siitä miksi tämä kiinnostui vampyyreistä.
Olikos tämä ystäväsi juuri se nuori tutkija, jolle meidän paikallinen vampyyrimme iski silmää, poliisi kysyi.
Joo, poika vastasi, ja toivoi että aihe jäisi sikseen.
Onhan tietenkin mahdollista että hän on moisen kohtaamisen jälkeen päättänyt karistaa tomut jaloistaan ja lähtenyt vallan muille seuduille, poliisi sanoi, kaikki eivät aina ilmoita ystävilleen.
Charlesilla on hotellihuone täällä ja hän jätti sinne matkalaukkunsa, takkinsa, isommat tavaransa ja melkein kaikki rahansa, poika sanoi.
Niin, todennäköisesti hän on aikonut palata, ja ystävsäihän ei ole täällä huvimatkalla, vaan tekee tutkimusta, mikäli olen oikein ymmärtänyt, poliisi sanoi.
Joo, poika vastasi, siks se sinne karstialueeellekin lähti.
No, toivotaan että hän vain pitää makaaberista huumorista ja palaa huomisaamuna. Minä teen ilmoituksen ja otan yhteyttä luonnonpuiston vartijoihin, he saavat lähteä etsimään heti kun tulee valoisaa. Ei tässä oikein muuta ole tehtävissä.
Mene sinäkin nukkumaan, hän sanoi pojalle.
Poika ei saanut nukuttua, hän meni yökerhoon ja istui siellä vodkacola edessään valomerkkiin asti. Sen jälkeen hän harhaili kaupungilla, kunnes huomasi joutuneensa kaupungin laidalle ja päätti samantien kävellä sveitsiläismajalle asti, jos hänellä menisi matkaan kolmisen tuntia, siellä voisi saada jo aamiaista kun hän pääsisi perille.

pojan täytyi olla melko pahan näköinen sveitsiläismajalle saapuessaan. Elisabeta toi hänelle pannullisen kahvia pyytämättä ja kävi takahuoneessa, sieltä kuuluyi kovaäänistä puhetta ja sitten tyttö palasi lasi kädessään.
juo, hän komensi poikaa.
poika joi, ja oli yökätä,
mitä se oli, hän kysyi.
Krapulalääkettä, isoisän resepti, Elisabeta sanoi.
Charles on kadonnut, poika sanoi. Se ei tullut takaisin.
Ehkä hän vielä tulee, Elisabeta sanoi, hän meni tutkimusmatkalle?
Joo, kerään tarinoita Lumea Pierdutaaan tai Lost Worldiin, sama paikka kuulemma, poika sanoi.
Lost Worldiin, tyttö sanoi säikähtäneenä, eikö ystäväsi ollut sairas jalastaan?
Oli, poika sanoi, se venäytti sen sillon kun se pelästy Tuntematonta Pyhää.
Paljon huonoja enteitä, Elisabeta sanoi.
Mä aion lähteä etsiin Charlesin, poika sanoi, vielä tänään, se bussi lähtee muistaakseni yhentoista maissa.
Siihen suuntaan kulkee toinen kello kolme, tyttö sanoi. Jos tahdot minä voin auttaa.
Ei, mä lähen yksin, poika sanoi.
Ei tulla mukaan, auttaa löytämisessä, Elisabeta selitti, isoisä tietää taian löytämiseen.
Eipä kai siitä haittakaan ole, poika sanoi.
odota hetki, Elisabeta sanoi, minä haen välineet.
Ai nyt, poika kysyi, mutta tyttö oli jo mennyt.
Poika joi lisää kahvia ja sai huuhdottua kkrapulalääkkeen maun suustaan, hänellä oli kieltämättä parempi olo. Elisabeta palsi takki päällään ja reppu selässä,
onko jo parempi, hän kysyi.
Poika nyökkäsi.
Mennään näköalapaikalle, Elisabeta sanoi.
Kuistilla tyttö kaapaisi kourallisen multaa kukkalaatikosta, josta pilkistivät jo krookuksen nuput.
He kiipesivät näköalatasanteelle, Elisabeta sytytti nuotion ja lisäsi sinne kuivia puita suojan alta. Hän ravisti mullan kourastaan tuleen ja kävi katkomassa läheisistä puista tuoreita oksia, ne sihisivät tuleen pantuina.
Kun tuli oli kasvanut suureksi ja kirkkaaksi, tyttö otti repustaan pussillisen luita ja heitti ne tuleen,
nyt täytyy istua ja odottaa, hän sanoi.
Poika ajatteli että olisi pitänyt ottaa makkaraa mukaan, nuotio oli juuri sopiva makkaranpaistoon.
Kun tuli oli hiipunut hiiliksi ja alkoi haista vähän ikävältä, Elisabeta kaatoi vettä pullosta sen päälle. Hän muovaili käsin tuhkasta, rasvasta ja luunpaloista tahnan ja pyysi poikaa riisumaan kenkänsä ja sukkansa.
Elisabeta puhui romaniaa hiljaisella rytmikkäällä äänellä ja hieroi tahnan pojan jalkapohjiin, poika huomasi että hänellä alkoi seistä ja pani kädet ristiin jalkovälinsä päälle. Elisabeta hymyili vinosti ja poikaa nolotti.
Ojenna kädet, tyttö sanoi seuraavaksi ja hieroi samaa tahnaa pojan kämmeniin ja ranteiden sisäpintaan. Poika hengitti nopeasti ja tunsi miten hänen housunsa kostuivat siemennesteestä, onneksi takki oli aika pitkä.
Lopuksi Elisabeta laittoi pojalle ohuet puuvillaiset käsineet ja sukat ja pyysi poikaa pukemaan omat sukat ja kengät jalkaan.
Älä pese, hän sanoi, ne ovat löytämistä varten. Vasta kun olet löytänyt.