nanowrimo 2007

Aamulla poika kuuli kuinka Antenni Koskinen väitteli jonkun kanssa, hän kurkisti pussistaan muttei nähnyt muita vieraita kuin joutsenen, joka levitteli unisena siipiään nuotion lämmössä.
Poika kiskotteli pussissaan ja Koskinen huikkasi hänelle hyvät huomenet.
Paan justkin sumppia tuleen, Koskinen sanoi, tänne ei sitten muita pitkänmatkalaisia aamiaiselle jäänykkään, paitti nyt toi nokkava vesilintu.
Joutsen rääkäisi ja teki nopean valesyöksyn Koskista kohti.
Maassa rauha ja hyvä tahto, Koskinen sanoi linnulle varoittavasti.
Poika oli vielä jouluaaton rantahuvilalla, Koskinen paistoi kinkun, vaikka sanoikin ettei sianliha sopinut ihmisen ruuaksi, ja lupasi lämmittää saunan illaksi.
Kun kinkku oli valmis, Koskinen sytytti tulen uudellen ja sen hiivuttua pystytti teltan nuotiopaikan ympärille. He saunoivat pitkään, Koskinen kävi uimassa ja toi samalla lisää löyly- ja pesuvettä, joutsenkin uskaltautui hetkesi löylyihin, supikoira pysytteli sentään poissa kuumasta.

Kämpille palattuaan poika avasi radion. Siellä ei näyttänyt olevan mitään, tyhjä kuori oli edelleen tyhjä, mutta pohjalla kaiuttimen alla tuntui paperia, poika nosti kaiutinta varovasti ja veti esiin ohuen ruskean kansion. Se oli sidottu nauhoilla kiinni ja haisi vanhalta.
Poika avasi kansion, siellä oli muutamia valokuvia ja kaksi kirjettä, molempien päällä sama osoite: Aurora Sauca, Neamts, Iasi, Roumania. Nuhraantuneista postileimoista ei saanut selvää, poika oletti että toisessa olisi voinut olla päivämäärä 07.06.1996, tai sitten ei.
Valokuvista ensimmäinen oli mustavalkoinen, loput kaksi haalistuneita värikuvia. Kaksi samannäköistä poikaa ison rakennuksen edessä kädet toistensa kaulalla, rakennuksessa oli jotain koulumaista, poika mietti mitä ja tajusi sitten, kello oven päällä. Seuraavassa kuvassa oli oletettavasti toinen pojista vanhempana, jo aikuisen miehen näköisenä ja nuori nainen tai tyttö, joka roikotti kädessään kuollutta sorsaa, tyttö piti sorsaa kaukana vartalostaan inhoava ilme kasvoillaan, mies näytti hieman huvittuneelta. Poika oli varma ettei tyttö ollut Aikku, voisiko se olla hänen äitinsä? Tyttö oli vaalea, poika itse ennemminkin tumma tai ristiverinen, heillä molemmilla oli kapeat kasvot. Poika käänsi kuvan, A ja S metsällä, luki kuvan takana. Äidin nimi oli Sofia. Viimeisessä kuvassa oli vanhaa metsää, paksuja runkoja, kelopuita ja toisiinsa nojaavia tuulenkaatoja, hämärä metsänpohja kasvoi paikoin heleänvihreää sammalta, kuvan taka-alalla näkyi puuhun nojaava ihmishahmo. Aikku, poika ajatteli, muttei pystynyt kuvaa katsomalla asiasta varmistumaan. Kuvan tausta oli tyhjä, kulmissa liimajäljet ja jäämiä huokoisesta paperista, kuva oli varmaan ollut joskus kiinni valokuva-albumissa.
Poika avasi toisen kirjeistä, se oli kirjoitettu käsin ja musteella, mutta käsiala oli selkeää kulmikasta tekstausta. Kirje oli lyhyt eikä sen alussa ollut puhuttelua.
Toivottavasti voit hyvin, kirjeessä luki.
Meillä on ollut mukava loma, olemme syöneet hyvin, useimmiten grillattua kalaa ja hedelmiä katukeittiöistä. Eilen löysimme S:n kanssa viehättävän pienen poukaman jossa kävimme uimassa, luonnollisesti ilman vaatteita. Nousuvesi peitti poukaman täysin, mutta sen vetäydyttyä ranta oli täynnä aarteita, S keräsi pieniä kiviä ja kotilon kuoria, meillä ei ollut mukanamme mitään missä kuljettaa niitä, joten taittelin villibanaanin lehdistä veneenmuotoisen tuokkosen, banaaninlehti on kestävää kuitua ja saimmekin aikamoisen saaliin majaamme vietäväksi. Aarteet oli pakko jättää kuistille, sillä niiden raikas merellinen tuoksu muuttui banaaninlehtikääreessä vähintäänkin vastenmieliseksi.
Tänä aamuna kävimme torilla. S sanoi ettei aio enää koskaan syödä mustekalaa, ja täytyy myöntää että niiden silmät näyttivät oudon inhimillisiltä eläinparkojen retkottaessa henkitoreissaan torikojujen pöydillä tai matalissa altaissa niiden vierellä.
Olemme täällä vielä viikon verran ja sitten suuntaamme seuraavaan paikkaan, odotan jo vesiputouksia, S sanoi että odottamaansa pettyy usein ja se mikä jää mieleen löytyy sattumalta, minä olen hiukan eri mieltä, on totta että odotukset voivat olla liian korkeat, mutta odottaminen myös nostaa kohteen arvoa, näin ikävän kaupallisin termein ilmaistuna.
En sano että toivoisin sinunkin olevan täällä, mutta voin kertoa että paikka on todella viehättävä ja kiertomatka hyvin järjestetty. Miten sen jälkeen, sen näyttää aika.
Sinun
kaipauksella A

Poika käänteli kirjekuorta muttei saanut leimasta parempaa selkoa. Postimerkki näytti kyllä oudolta, siinä oli punainen kala joka koostui pienemmistä kaloista.
Toinen kirje alkoi samalla lauseella kuin ensimmäinen ja vaikutti olevan myöhemmin kirjoitettu.
Toivottavasti voit hyvin.
Me olemme nyt S:n kanssa pari päivää molemmat omilla teillämme. Minä jään vesiputouksille, luvassa on vielä kiinnostava kierros korkeimman putouksen sisään tai oikeastaan taakse syöpyneessä luolastossa. S taas lähtee yövaellukselle sademetsään, nukkuvat riippumatoissa ja tarkkailevat eläimiä piilokojuista, kaikkea sellaista. En sanonut S:lle mitään, mutta minua hiukan pelottaa, nyt kun taas olemme erossa toisistamme. Mistä tietää mitä voi tapahtua. S väittäisi että maalailen piruja seinälle, toisaalta asian voi ajatella niinkin että seinille maalatut pirut pysvät seinillä eivätkä tule tätä elämäämme sotkemaan. Toivon silti että S olisi jo palannut retkeltään.
Harkitsin jo tunnin S:n lähdön jälkeen että lähden sittenkin tavoittamaan sademetsäryhmää, mutta oppaita ei ollut enää saatavilla ja minua kiellettiin ehdottomasti yrittämästä edes metsän reunaan yksinäni. Sinä varmaan arvaat miksi en alunperin lähtenyt retkelle mukaan, tosin saattaa ötököitä olla luolissakin, muttei ehkä sentään niitä kymmenien senttien pituisia kovakuoriaisia, joita kuuluu sademetsässä tipahtelevan retkeläisten riippumattoihin.
Nyt sain piruni maalattua jonkun muunkin näkyville, sinä olet aina se jonka niskaan kaikki kaadetaan, mutta kyllä kertominen helpotti, tuntuu kuin olisin kirjoittanut pahimman pelon ulos itsestäni, ja kun vien tämän kirjeen postiin pelkokin lähtee postin mukana.
Alan nyt valmistautua luolastoretkelle, köyttä ja taskulamppu, hyvät kengät ja ehdottomasti kamera, täytyyhän minulla olla jotain näytettävää S:lle kun hän palaa. S sanoi tuovansa minulle lahjan sademetsästä, toivon todella ettei se ole viisitoistasenttinen torakka.
Kirjoitan sitten taas kun palaan syövereistä takaisin pinnalle.
Sinun
A

Tarkoittivatko kirjeet että hänen isänsä oli sittenkin elossa, kuka sitten oli S? S niinkuin Sofia, mutta äiti oli kuollut. Kirjeissä kuvailtu matka vaikutti häämatkalta tai kuherruskuukaudelta, tai miksi sitä nyt sanottiin, hunajakuu, voisiko vuosiluku olla kuitenkin 1986, ei, tai sitten leimasimen kahdeksikon täytyi olla viallinen, 1998 se se olisi kyllä saattanut olla. Kirjeiden saaja voisi olla Aikun äiti, pojan isoäiti, joka oli muuttanut takaisin sinne mistä oli aikoinaan tullutkin, miksei sitten Romaniaan, siellähän Aleksiksen asuntokin oli. Poika muisti nähneensä unta Romaniasta, muttei saanut siitä mieleensä muuta kuin hajanaisen lintuihin liittyvän mielikuvan.
Poika laittoi kannen takaisin paikoilleen, kiristi ruuvit ja avasi radion, se toimi moitteettomasti.

Toisena välipäivänä ovikello soi. Poika laittoi äkkiä jotain päälleen, näki Rahkosen ovisilmästä ja avasi oven.
Tulin tuomaan näitä tilikirjoja, Rahkonen sanoi, vaihteeksi melko selvän oloisena.
Isän perintös, tää toinen on talletustili ja toinen käyttötili. Talletustili aukeaa sulle heti kun täytät yheksäntoista, mutta siltä nostaminen on kinkkisempi juttu, sitä varten on mentävä pankkiin eikä ne oo kovin halukkaita sulle sieltä rahaa antaan, mutta eipä ne siitä loppujen lopuks kieltäytyäkään voi.
Toisaalta, jos sulla ei oo ihan tuli perseen alla rahojen kanssa, niin talletustililtä siirtyy tästedes joka vuoden alussa määräsumma tonne käyttötilille, sille on tässä tilikirjan välissä pankkikortti ja tunnuslukusarja tulee sulle postissa ihan näinä päivinä. Ensimmäinen erä on nostettavissa loppiaista seuraavana arkipäivänä.
Poika avasi tilikirjat, ensimmäsellä oli kolme euroa, hän katsoi Rahkosta kummastuneena, varsinainen perintö.
Käyttötili, Rahkonen sanoi, siellä ei oo vielä rahaa, jotain korkoja vaan kertyny.
Korkoja mistä, poika ajatteli muttei sanonut mitään. Hän avasi toisen tilikirjan sataviisikymmentä tuhatta ja risat, euroina.
Oho, poika sanoi.
Niin se jäi sanomatta että se vuosittainen määräsumma on kakstoistatuhatta euroa, Rahkonen lisäsi.
Se taitaa kyllä riittää mulle hyvin, poika sanoi.
Rahkonen katsoi kelloaan, olis muuten ravintolisän aika, lähdetkö poikkeemaan Salkomiehessä, mun piikkiin, sullahan on syntymäpäivä maanantaina, niin otat jo vähän etukäteen.
Rahkonen tarjosi Salkomiehessä koko iltapäivän ja illan. Poika hoippui alkuyöstä kotiinpäin, koko matka oli sumeaa leijuntaa, joutsenparvi istui sähkölangoilla, poika kuuli kuinka vaijeri kitisi taipuessaan painon alla, Antenni Koskinen ja supikoira kaivautuivat hangen alle ja lunta alkoi sataa heidän päälleen, se muuttui hopeatähdiksi, jotka kilisivät pudotessaan maahan, poika horjui väistellen tähtien teräviä reunoja, Laina oli maalannut suunsa punaisella huulipunalla ja toisteli raukeasti venäjänkielisiä sanoja, poika kumartui suutelemaan Lainaa, mutta löi ylähuulensa kipeästi joutsenen nokkaan. Kummitäti istui lumilinnan katolla ja levitti reisiään, putouksen takaa aukeaa luolasto, sanoi asiallinen miesääni. Nelli maalasi säleverhoa, ja käänsi sen pystyyn, verhosta tuli metsä, Aikku istui kannolla ja poltti piippua, tavataan tien risteyksessä hän sanoi pojalle.
Kämpille päästyään poika oksensi.