nanowrimo 2007

Nainen katsoi hieman huvittuneen näköisenä poliisia, jonka sylissä Nelli retkotti kaula pitkänä, ja sanoi,
semmosta sattuu eläville.

Poliisi vei Nellin terveyskeskukseen, tämä oli jo toennut ja olisi halunnut mieluummin kotiin. Kun Nelli meni ensiapuun, poliisi jäi aulaan odottamaan.
Hän käytti ajan soittamalla poliisilaitoksen kriisiavun psykologille, selosti Nellin tilanteen ja sanoi olevansa oman asiantuntemuksensa varassa sitä mieltä että tyttö kaipasi lepoa valvotuissa olosuhteissa,
tiesikö psykologi mitään sopivaa paikkaa?
Onhan noita ensikoteja, yleensä kyllä vähän erilaisille tapauksille ja sitten meillä on Kuusniemi, siellä on ollut todistajiakin, mutta useimmilla on kyllä tausta, psykologi sanoi.
Huumeita, poliisi kysyi.
Niitäkin, enemmän mielenterveysongelmia ja noita sidosryhmilleen vaarallisiksi käyneitä meidän kautta, paikka on kyllä kaunis.
Onko siellä tilaa, poliisi kysyi.
On, hetikö sinä sen neitosen sinne haluat, psykologi kysyi.
Jos tänä iltana onnistuu, niin vien vaikka itse, poliisi sanoi.
No koitetaan järjestää, poikkea kun tulet takaisin laitokselle.

Nelli tuli ensiavusta lääkepakkaus kädessään,
rauhottavia, hulluksko ne mua luulee, hän kysyi.
Sinä saatat nyt olla lähempänä hermoromahdusta kuin uskotkaan, poliisi sanoi,
ja sen lisäksi todellisessa vaarassa, ehdottaisin että lepäisit muutaman päivän tai vaikka viikon jossain rauhallisessa paikassa valvotuissa olosuhteissa. Minulla on itseasiassa tiedossa sellainen paikka, me sanomme niitä turvapaikoiksi, niissä käy todistajia joita on uhkailtu, ihmisiä joita joku vainoaa tilapäisesti ja muita stressaavaan tilanteeseen joutuneita.
Ai , Nelli sanoi, tarkotaksä että se kävis mun kimppuun uudestaan?
Sitä me pelkäämme, poliisi sanoi, ja pahoittelen että joudun sanomaan asian suoraan, mutta sinun suojelemisesi on myös pois niistä resursseista joilla tapausta pyritään ratkaisemaan.
Haluatte mut pois jaloista, Nelli sanoi loukkaantuneena, mähän juuri tunnistin pomonkin, ei sitä ois välttämättä kukaan muu ainakaan näin pian tehny.
Minä haluan sinut turvaan, poliisi sanoi painokkaasti.
Okei, Nelli sanoi, voisinhan mä mennä äitinkin tykö, mutta se asuu Inarissa ja siellä on tähän aikaan vuodesta aika hirveetä. Millon mun pitäis sinne turvapaikkaan lähtee?
Tänä iltana, poliisi sanoi, ajattelin että vien sinut kotiisi pakkaamaan, ja saatan sitten illalla Kuusniemeen, se ei ole kovin kaukana, puolen tunnin ajomatkan päässä, paikka on kuulemma kaunis ja siellä on kaikki mukavuudet. Voit ajatella vaikka olevasi lomalla erämaahotellissa.
Erämaa, Nelli sanoi, se ei kyllä oo oikein mun juttuni. Voinko mä ottaa sinne maalausvehkeet mukaan, ja mun pitäis varmaan soittaa koulullekin.
Älä soita, poliisi sanoi, me hoidamme sen, sinähän annoit koulusi nimen kuulustelussa. Ne maalaustarvikkeet voit varmasti kyllä ottaa mukaan.

Poliisi vei Nellin kotiin ja päätti ajaa laitokselle Käkelän kautta, eihän sitä tiennyt vaikka tärppäisi. Hän jätti siviiliauton tienvarteen ja käveli sisäpihalle, oikean rapun löytäminen vei hetken. Pistoolikin oli mukana, pamppua hänellä ei sentään ollut vyöllä.
Alaovi oli auki, summeria ei talossa näyttänyt olevan. Poliisi katseli asukaslistaa, ei Runebergia, kolmannessa kerroksessa Nurminen, jossain ylempänä kävi ovi. Poika tuli portaita alas, huomasi poliisin ja pysähtyi, mutta jatkoi sitten eteenpäin.
Seis, poliisi sanoi kun poika aikoi ohittaa hänet.
Poliisi tunnisti hänet heti luokkakuvasta, poika ei tosiaan ollut lihaksikas, ruskea huppari roikkui päällä ja siniset samettihousut lököttivät siihen malliin että niiden sisällä oli enimmäkseen tyhjää. Kasvotkin olivat jotenkin lapsekkaat. Poliisin mielestä poika näytti vähän vanhemmalta Runebergiltä, samanlainen lammasmainen ilme.
Mutta reppu oli musta.
Poika pysähtyi käskystä ja jäi seisomaan paikalleen mitään sanomatta.
Etsin Aleksis Runebergiä, poliisi sanoi.
En kyllä tunne, ei taida asua tässä rapussa, poika vastasi.
Kukas sinä sitten olet, poliisi kysyi.
Mä olen Nurmisen Jouko, poika sanoi.
Kyllä sekin kelpaa, alahan tulla mukaan, poliisi sanoi.
Hän tarttui poikaa kyynärpäästä ja ohjasi kohti autoa, poika käveli kiltisti autolle. Siviiliautossa ei ollut väliseinää, poliisi napsautti pojalle käsiraudat ja sitoi turvavöihin takapenkille.
Laitoksella poliisi vei pojan huoneeseensa ja kehotti istumaan. hän alkoi selailla pöydällään olevia papereita, lompakon hakijan ja Aila Nurmisen kuvaukset, toista sivua tekstiä molemmista, löytötavara oli oikein paneutunut asiaan.
Poliisi avasi tietokoneensa, ja loi dokumentin kuulustelua varten, hän vilkaisi poikaa välillä, ihmeesti sen pinna kesti.
Poliisi otti suurennetun kasvokuvan ja länttäsi sen pojan naaman eteen. Tässä kuvassa on Aleksis Runeberg, hän sanoi, olisiko sinulla jotain kerrottavaa poliisille, Aleksis.
Joo, on se mun nimeni, poika myönsi.
Entä muuta, poliisi kysyi.
Ei muuta, poika sanoi.
No sitten minä kyselen. Missä olit maanantai-iltana, mitä teit ja kenen kanssa?
Täh, poika sanoi, mikä kysymys toi nyt on?
Minä päätän kysymyksistä, poliisi sanoi, sinä vastaat.
Mä olin, äh tota, elokuvateatterilla.
Olit siis elokuvissa, mikä teatteri ja mikä elokuva?
Biotopicissa, sen elokuvan nimi oli Ladri jotain, mutta en mä sit menny sitä kattoon, yhen tytön piti tulla, mutta ei se tullutkaan.
Olit kuitenkin Biotopicissa, poliisi kysyi.
Joo, tai siinä lähellä, poika sanoi ja punastui.
Niin, poliisi sanoi kuivalla äänellä, jatka vain.
Mä menin kummitätini kanssa juomaan viiniä.
Ravintolaanko, poliisi kysyi.
Ei, tavallaan sen kämpille.
Vai tavallaan. Mikä kummitätisi nimi on, poliisi kysyi.

Poika vaikeni. Ensimmäinen nimi joka hänelle tuli mieleen oli Saara Toivonen, mutta se tuli niin luontevasti että poika pelkäsi napanneensa kummitädin oikean nimen jostain lapsuuden hämäristä muistikuvista. Saara saisi kelvata, vähän lyhennettynä, mutta sukunimi, poika muisti Lindholmin käyntikortista.

Sara Lindholm, poika sanoi.
Ja sitten kummitädin osoite, poliisi pyysi.
Se on asunnoton, majailee millon missäkin.
Jaa, vai sillä lailla tavallaan, mitenkäs me tämän sinun kummisi tavoitamme?
Mä en tiedä, poika sanoi.
Miten pitkään viivyit tämän vaikeasti tavoitettavan kummitätisi seurassa?
Poika punastui taas,
tavallaan, aamuun asti, tai se oli lähteny kun mä heräsin.
Sieltä tavallaan kämpiltä, poliisi kysyi.
Niin, poika vastasi.
Kuvailepa vähän sitä kämppää, poliisi pyysi.
No se oli vähän niinkun tehtaassa.
Hieman tarkemmin, poliisi sanoi.
Siellä oli pöytä ja tuoli ja lamppu, ja tota, sängyntapanen, poika sanoi, se oli aika outo paikka. Piti mennä joen alta.
Että mitä, poliisi kysyi.
Niin, sinne mentiin käytävää joka vei joen alta, mutta sieltä olikin sitten lyhyt matka elokuvateatteriin.
Mitäs jos pystytään asiassa, poliisi sanoi.
No, se oli lähellä Biotopicia, poika sanoi.
Ja sinä et missään tapauksessa ollut lähelläkään Palettia, poliisi kysyi.
En, poika sanoi, se tyttö oli myöhässä, ja kun kummitäti tuli siihen teatterin ulkopuolelle niin mä lähin sen kanssa. Sitten poika tajusi,
mitä Palettia, hän kysyi.
Taisin jo sanoakin että minä kysyn ja sinä vastaat, poliisi sanoi.
Tunnustatko syyllistyneesi ryöstöön, pahoinpitelyyn ja raiskauksen yritykseen?
Täh, poika aloitti mutta korjasi sitten,
en, emmä ole mitään sellasta tehnyt.
Tunnetko Nelli Lindholmin?
Tota, joo, aika huonosti, poika sanoi.
Missä olet tutustunut häneen?
Pelikaanissa, se on se ravintola missä on niitä lautapelejä, poika sanoi.
Miksi teit tuttavuutta Nelli Lindholmin kanssa?
Se tuli mun pöytään istuun, poika sanoi.
Toistan kysymyksen, miksi?
No, oli se ihan kivan näkönen, kauheen puhelias kyllä, poika sanoi.
Oliko puheliaisuus syy, poliisi kysyi.
Ei, en mä tykkää siitä kun joku hölpöttää koko ajan.
Vihaatko sinä Nelli Lidholmia, poliisi kysyi.
Näissä kysymyksissä ei oo mitään järkeä, poika sanoi.
Vastaa kysymykseen, poliisi sanoi.
En vihaa, mä en edes tunne sitä kovin hyvin.
Miksi yritit raiskata Nellin, poliisi kysyi.
Onko se väittäny sellasta, senhän täyty olla ihan kaheli, me vaan pussattiin kevyesti.
Vastaa, poliisi tiuskaisi.
En mistään syystä, kun en ole yrittänyt.
Miksi haistelit Paletin omistajan takkia, poliisi kysyi.
En mä sitä haistellu, kehuin että se on hieno, se Nelli oli saanut takin pomoltaan vähän niinkun palkanlisää, poika sanoi.
Epäilitkö Nelli Lindholmin ja hänen työnantajansa suhdetta intiimiksi?
No en mä aluks, mutta kun Nelli rupes puhuun siitä suhteesta, tai siis siitä ettei sitä oo, niin kyllä mä sit vähän aloin ajatella, poika sanoi.
Mistä tunsit Aleksis Runebergin, Paletin omistajan?
En mistään, mä olin aika äimistynyt kun Nelli selitti että sen pomon nimi on sama kun mun, poika sanoi.
Ja valehtelit sen takia Nellille nimeksesi Jouko Nurminen?
Joo, se ois ollu niin kumma yhteensattuma, kyllä mä ensin meinasin sanoa oman nimeni, poika sanoi.

Jatketaan kuulustelua myöhemmin, laita huppu päähäsi, poliisi sanoi.
Huppu, poika kysyi.
Niin ettei hiuksia näy, poliisi sanoi.

Hän soitti sisäisen puhelun löytötavaraan,
voitko tulla käymään, tunnistus, mies.
Kului hetkinen ja sitten löytötavaran konstaapeli koputti oveen.
Tule sisään, poliisi sanoi,
onko tuttu mies jos ajattelet hiukset harmaiksi?
E-ei, tai jotain vähän, tämä on kyllä selvästi nuorempi, ei ole sama, ei ollenkaan, mutta jotain kelloja tää kyllä soittaa. Aila Nurminen, se spuke joka toi Ruuneperin lompakon olikos se nyt perjantai-iltana. Aila Nurminenhan se siinä istuu.
Tässä istuu Aleksis Runeberg nuorempi, oletko varma että juuri tämä poika toi lompakon, poliisi kysyi löytötavaran konstaapelilta.
Koko lailla tai sitten se oli ainakin kovasti samannäkönen, mies vastasi.
Aila Nurminen on mun täti, poika sanoi.
No setäkös se vanhempi Ruuneperi sitten oli, löytötavaran konstaapeli kysyi.
Niin mä oon alkanu vähitellen ajatella, poika sanoi, mutten ole varma.
Sinä juuri sanoit ettet tuntenut vanhempaa Runebergiä, poliisi sanoi pojalle.
En tuntenutkaan, mutta, no mä oon kuullu siitä asioita ja alkanu epäillä että se on mun setäni. Aikku ei oo sukulaisista paljon puhunut, Aila Nurminen siis, poika tarkensi.
Äh, mä en jaksa, poika sanoi.
Molemmat miehet valpastuivat.
Mä löysin sen lompakon, ja palautin sen Aikuks pukeutuneena, kai te tajuatte, en mä Aleksis Runeberg voi palauttaa löytämääni Aleksis Runebergin lompakkoa poliisille, mutta Aikulla ei oo koko asian kanssa mitään tekemistä.
Minäpäs taisin sitä rahamassia sulle jo tarjotakin takasin, löytötavaran konstaapeli sanoi pojalle.
Joo, poika sanoi, maanantaina.
no niin, kiitos avusta, poliisi sanoi löytötavaran konstaapelille, minä jatkan vielä kuulustelua.
Konstaapeli lähti. Kun hän oli sulkenut oven perässään, poliisi sanoi,
vielä uyksi kysymys, sitten saat mennä putkaan makoilemaan.
Joudunko mä putkaan, poika kysyi, miks?
Saat siellä miettiä vastauksiasi ja sitä olisiko sinulla enemmänkin kerrottavaa, putkassa on kello jota voit soittaa heti kun haluat tunnustaa, poliisi sanoi.
Ja nyt se kysymys, milloin tiesit Aleksis Runeberg vanhemman kuolleen?
Poika vaikeni.

Pitäiskö sanoa perjantai, se olisi sama kuin kiinnijääminen, jos hän oikein ymmärsi lompakon varastaminen oli suurinpiirtein ainoa asia josta poliisi ei häntä suoranaisesti epäillyt, vai syyttikö se ryöstöstäkin, luottokorttirikoksesta ei ainakaan. Poika ei käsittänyt miksi Nelli väitti häntä raiskaajaksi, sen täytyi olla joku erehdys, jos se olikin syyttänyt pomoaan, Nellihän tuntui inhoavan sitä, asiassa ei muuten ollut mitään järkeä.

En mä tiennyt että se on kuollut, poika sanoi.