nanowrimo 2007

6. – 7. marraskuuta

Poika heräsi huminaan, se oli jatkuvaa ja tasaista kuin suuret hyvin öljytyt rullat pyörisivät. Oli aivan valoisaa. Kun hän katsoi ylöspäin ja näki korkeät vihreät metalliseinät jotka jatkuivat sinne asti mistä valo alkoi, hän muisti olevansa koneen sisässä. Poika nousi. Pöydällä oli appelsiini ja sen alla lappu, jossa luki: kahvitunti klo 9.15 - 9.25, jos nukut pitkään ruokatunti on klo 11 - 11.20. Ps. Kello on telojen yläpuolella.
Humina lähti pystyteloista jotka pyörivät toisiaan hipoen, niiden yläpuolella oli pyöreä metallipalkkiin upotettu kellotaulu, kello näytti kymmentä vailla yhdeksää. Poika kaivoi repustaan linkkuveitsen, kuori appelsiinin ja söi sen, hän ei löytänyt roskista ja tunki appelsiininkuoret repun sivutaskuun. Hänellä oli hiukan hutera olo. Poika penkoi reppuaan ja vilkuili välillä kelloa, lopulta hän löysi välipohjan alta kynänpätkän, hän mietti mitä kirjoittaisi lappuun, muttei keksinyt mitään sopivaa, hän käänsi lapun ja piirsi siihen kaksi toisiaan leikkaavaa sydäntä.
Taasn 9.15 telat lakkasivat pyörimästä, poika odotti hetkisen ja pujahti sitten niiden välistä pois, hän ajatteli kauhulla pimeää loiskuvaa joen alitusta ja jäi seisomaan huoneeseen josta käytävät haarautuivat, monet muistakin käytävistä olivat nyt valaistuja. Siinä seisoskellessaan poika kuuli kuinka humina taas alkoi.

Poika valitsi valaistuista käytävistä vasemmanpuolimmaisen, johonkinhan sen täytyi viedä. käytävä oli piirteetön, katossa siellä täällä pyöreitä valaisimia, seinät kalkittua tiiltä. Kun poika oli edennyt jonkin matkaa hän huomasi että käytävä tärähteli. Hän lisäsi hiukan vauhtia, tärähtely jatkui samanlaisena ja käytävä pysyi yhtä tyhjänä, ei ovia, ei ikkunoita, se oli koko matkalta suora ja kapea, kunnes päättyi jotensakin yllättäen valkoiseen lastulevyoveen.
Poika avasi oven ja totesi olevansa elokuvateatterin aulassa.

Nelli heräsi ja yritti nousta ylös mutta kaatui .Hän ei muistanut mitään, pää tuntui täysin tyhjältä ja kipeältä, jalat olivat puuduksissa ja käsiään hän ei tuntenut laisinkaan. Oli hämärää, hän mietti oliko ilta vai aamu. Vähän aikaa riuhdottuaan hän tajusi olevansa sidottu ja kiinni hyllynjalassa, sekavia mielikuvia tapahtuneesta alkoi liikkua päässä. naamiomies, ehkä teräsmies, raiskaus vai oliko sitä, summeri soi ja se soi taas, hän oli töissä, summeri tosiaankin soi. Nelli puri ja nieli vettynyttä nahkaa, mutta kun hän viimein sai säämiskää syötyä niin paljon että pystyi huutamaan, summeri oli jo hiljennyt. Hän hankasi suussaan olevaa köyttä olkapäätään vasten ja sai sen putoamaan. Ja alkoi huutaa suoraa huutoa, kovaa ja korkealta niin paljon kuin kurkusta ääntä lähti. Eikä Nellillä hullumpi ääni ollutkaan.
Kymmenen minuutin yhtäjaksoisen huudion jälkeen takaovelta kuului kolinaa. Apua poliisi, Nelli huusi ja toivoi ettei se joka takaovella kolisi ollut ainakaan se hullu raiskaajavaras, joka hänet oli tähän köyttänyt. Soittakaa poliisi, hän jatkoi ja takaoven tuntematon teki työtä käskettyä, ei kulunut kauankaan aikaa, kun ovi murrettiin ja poliisisit haparoivat sisään pimeään varastoon. Tännepäin, Nelli huuteli, minut on sidottu hyllyyn.
Poliisit irrottivat Nellin hyllystä ja yksi heistä jopa hieroi hänen puutuneita jäseniään, veri täytyy sada kiertämään, poliisi totesi.
Naispoliisi kysyi jaksaisiko Nelli tulla laitokselle nyt heti, jokainnen minuutti oli tärkeä rikollisen kiinnisaamisen kannalta, Nelli katsoi kelloa ja ajatteli että sen asian suhteen niitä minuutteja oli kyllä jo kulunut aika lailla, enemmän kuin puoli vuorokautta.
Nelli otti kännykkänsä tiskin takaa, se ei ollut varasta kiinnostanut ja katsoi oliko kukaan soittanut, ei yhtään puhelua, miksei poika ollut soittanut, vaikkei Nelli ilmestynyt elokuvateatterille. Kauhea ajatus tuli Nellin mieleen, raiskausyritys ja kummallinen lause: pomon huora, poika oli ollut niin mustasukkainen pomon takista. Miehellä oli musta reppu, eikös Jokellakin ollut sellainen. Ei se voinut olla niin. Nellin muisti miten mies oli haistellut pomon takkia, se oli tosi outoa.

Nelli lähti poliisien mukana laitokselle, hänelle oli luvattu munkkikahvit ennen kuulustelua.
Kahvin jälkeen nelli seurasi hierojapoliisia pienenn huoneeseen, otatko suklaan , poliisi kysyi. Nelli otti.
Poliisi kävi läpi samoja asioita moneen kertaan, miksi Nelli luuli että eteisessä oli pomo. Nelli ei oikein osannut selittää, se johtui äänien järjestyksestä, hän sanoi,
ne toistuivat samassa järjestyksessä kuin jos pomo, hän jäi hetkeksi miettimään,
tai joku joka tuntee paikat ja tietää miten asiat kuuluu tehdä, olisi ryhtynyt sulkemaan kauppaa, niin mä itsekin olisin sen tehnyt.
Toinen asia oli tietokone, asiantuntija oli lähetetty Palettiin tutkimaan sitä, mutta silti poliisi pyysi Nelliä kuvaamaan mahdollisimman tarkasti varsinkin sen miten tietokone sammui.
Se vaan välähti, Nelli sanoi.
Nelli sai kuvailla myös miehen reppua ja ääntä, poliisi käski Nellin yrittää matkia miehen ääntä ja puheen rytmiä kun tämä sanoi ainoan lauseensa: pomon huora.
Seuraavalsi poliisi kävi hiukan vaivautuneen näköiseksi ja kysyi oliko Nellillä suhde työnantajansa kanssa.
Ei todellakaan, Nelli sanoi kiukkuisesti.
Sanoit kuitenkin saaneesi työnantajaltasi kalliin takin, sen saman jonka varas vei, poliisi sanoi ja rykäisi.
Nelli tajusi että oli ihan huomaamattaan kertonut takista saman tarinan poliisille kuin Jokellekin. Hän ei jaksanut ryhtyä enää korjaamaan kertomustaan, sellainen on vähintäänkin epäillyttävää, poliisi pian luulisi että hän oli valehdellut jotain muutakin.
Mä sain sen takin, koska jouduin peruun lomamatkan ja tuleen töihin, kun pomon pitikin yhtäkkiä lähteä johonkin, ja luultavasti se takki oli sille itelleen liian pieni, kun se kerran on mulle ihan sopiva, tai oli, Nelli melkein huusi.
No niin, poliisi sanoi, se siitä.
Lopuksi hän kysyi oliko Nelli lähiaikoina tutustunut ihmisiin, jotka vaikuttivat erityisen kiinnostuneita hänen työpaikastaan tai oliko liikkeessä käynyt asiakkaita joiden käytöksessä oli jotain kummallista.
Nelli kertoi pojasta, siitä miten tämä oli keksinyt sanoa nimekseen Aleksis juuri kun Nelli oli niin kiukkuinen pomolle, antamastaan käyntikortista ja yhteisestä ruokatunnista.
Sanoitko pojalle työnanajasi nimen, poliisi kysyi.
Nelli nyökkäsi, joo sanoin, mä taisin, no haukkua pomoa aikalailla sille Jokelle.
Ja pojan nimi oli siis Jokke.
Jouko Nurminen, Nelli tarkensi.
Eikä poika soittanut sinulle, vaikka olit antanut puhelinnumerosi, vaan tuli vähän niinkuin yllättäen kauppaan kesken työpäiväsi, poliisi kysyi.
Niin, Nelli sanoi, sekin luuli että meillä on pomon kans jotain, kun mä olin saanu sen takin, kai se oli aika mustasukkanen.
Mustasukkainen, toisella tapaamiskerralla, poliisi kysyi.
Joo, se meni ihan omituisen näköseks siitä takista, kyllä sellasen niinkun huomaa, Nelli sanoi.
Kyselikö poika mitään työnantajastasi, poliisi kysyi.
Ei kai, Nelli sanoi epävarmasti, eikun kysy se että mihin pomo on menny, kun mä jouduin töihin.
Ja sinä kerroit, poliisi sanoi.
No enhän mä oikeestaan tienny, sanoin kyllä Jokelle, että se oli varmaan palannu sinne missä se asukin, kun pomohan ei asu Suomessa, vaikka sillä on täällä näitä Paletteja. Niin ja kysy se Jokke avainkortistakin.
Siitä, jonka hyökkääjä otti pomolta samasi takin taskusta, poliisi kysyi.
Niin, kun se oli tainnu unohtua pomolta takin taskuun ja mä otin sen Pelikaanissa käteeni, ihan muuten vaan, en oikein edes tajunnu mikä se oli, sillon Jokke kysy että mikä toi on, Nelli selitti, mä sanoin että se on avainkortti töihin.
Ja se oli pomosi omaisuutta, ei siis sinun, poliisi kysyi.
Joo, Nelli sanoi, en mä oikeesti edes ole varma että se olis ollut Paletin avainkortti, musta se oli vähän eri näkönen, kunhan sanoin, emmä halunnu että Jokke tulis uudestaan mustasukkaseks tai mitään.
Sinähän et missään vaiheessa saanut Joken puhelinnumeroa tai muita yhteystietoja, poliisi kysyi.
Emmä, Nelli sanoi, mutta en kyllä pyytänytkään.
Ja tämä Jokke oli suunnilleen saman pituinen kuin hyökkääjä ja molemmilla oli musta reppu, poliisi kysyi.
Niin, mutta Jokke oli kyllä paljon hentosempi, se varas oli kauheen vahva, Nelli sanoi.
Sinun työnantajallesihan ei tietenkään ole vielä ilmoitettu, ja hän asuu ulkomailla, on siis tälläkin hetkellä todennäköisesti jossain muualla kuin Suomessa. Me voimme hoitaa virallisen ilmoituksen ja hän saa sitten jättää rikosilmoituksen omasta puolestaan. Sinulla varmaan on työnantajasi kännykkänumero ja muut yhteystiedot.
Kännykkä mulla on ja sähköpostiosoite, Nelli sanoi, kirjoitanko mä ne johonkin.
Nelli antoi pomon tiedot ja oman osoitteensa ja puhelinnumeronsa poliisille. Poliisi pyysi Nelliä menemään ensin terveyskeskukseen lääkärinlausuntoa varten ja sieltä suoraan kotiin ja kysyi vielä tuntuiko Nellistä siltä että hän tarvitsisi saattajaa tai vartiointia kotinsa ulkopuolelle.
Nelli pudisti päätään, ei kai.
Pidä kuitenkin puhelin auki, soitamme sinulle heti kun saamme lisätietoja tai jos tilanne muuttuu.

Nellin lähdettyä poliisi jäi miettimään miksi Aleksis Runeberg tuntui niin tutulta nimeltä, Nopea haku ei tuottanut ainakaan ketään sennimistä, jolla olisi rikosrekisteri.
Se oli kahvio, poliisi muisti työkaverin ihmetelleen kahvitauolla, kuinka olikin onnistunut soittamaan väärälle miehelle löytötavaraan tuodusta lompakosta, vaikka nimi oli niinkin harvinainen kuin Aleksis Ludvig Runeberg. Nimilitania oli silloin jotenkin jäänyt poliisin päähän soimaan, johan on miestä nimellä paiskattu, hän oli ajatellut.
Hän lähti poikkeamaan löytötavarassa.
Terve, tuli vaan mieleeni että onko Ruuneperi hakemut lompakkonsa, siitä on nimittäin juuri tainnut tulla mun asiakkaani.
Aamulla haki, löytötavaratiskin konstaapeli sanoi, mä sille sanoinkin että olin yrittänyt tyrkyttää sun lompsaas toiselle, muttei se huolinut. Se eka Ruuneperi, jolle mä soitin oli ainakin puolta nuorempi, mutta enhän mä siinä tujakassa ruvennut syntymävuotta katteleen, soitin vaan kun ajattelin ettei ton nimisiä kyllä kahta ole. Siinä sen näkee, tässä hommassa ei pitäis ajatella.
Millä sä sen henkilöllisyyden varmensit, eikös henkilökorttikin ollu lompakossa, poliisi kysyi.
Sillä oli passi, eihän mun tätä pitäis sanoo, mutta ei se ollu edes suomalainen.
Kun mä sitten hokasin tän toisenkin Ruuneperin firman kännykkänumeron perusteella, ja sain sen vihdoin kiinni, äijä epäili ensin ettei pääse ollenkaan hakeen lompakkoaan oli kuulemma just sillä sekunnilla lähössä maasta, ja siellä oli kumminkin luottokortit ja kaikki, kumma tyyppi.
Mutta se tuli kuitenkin, poliisi kysyi.
Juu, ennen aamuseittemäää ja kiireellä, pistin mä sen sanoon minkälainen lompsa sillä oli, eikä muuten ollukkaan ihan tavallinen.
Miltä se mies näytti, poliisi kysyi.
'Rikollinenko se on, no oli se kireemmän näkönen kun kortin kuvassa, harmaa tukka, keskipitunen ja aika lihaksikas, ikäsekseen tosi hyvässä kunnossa, se oli kumminkin viiskymppinen.
Muistatko sen firman nimeä, mihin se puhelinnumero oli?
Juu, muistan, se oli Paletti, kauppaketju, taidetarvikkeita luki yritystietorekisterissä kun katoin.
Sen Ruuneperin kauppa on ryöstetty eilen illalla, väkivaltainen hyökkääjä, tuli sisään just ennen kun liike meni kiinni, melkein raiskas myyjänkin. Mun täytys saada toi Ruuneperi kiinni, se kun ei taida tietää tapahtuneesta vielä mitään, ja hyökkäjä tuntu etsivän sen henkilöhtasta omaisuutta.
Löytötavaran konstaapeli antoi poliisille Aleksis Runebergin puhelinnumeron, se oli sama kuin Nelliltä saatu.

Poliisi palasi työhuoneeseensa ja laittoi mirkkuun haun, Jouko Nurmisia löytyi kaupungista useita, mutta ei yhtään joka olisi saatavissa olevien tietojen perusteella vastannut tytön kuvailemaa Jokkea, miehet olivat kaikki vähintäänkin keski-ikäisiä.
Haku Aleksis Ludvig Runeberg tuotti kaupungista yhden tuloksen, abiturientti, syntymävuosi 1988, ja koko maasta kaksi, jälkimmäisen Runebergin tiedoissa mainittiin Palettiketju ja kaksoiskansalaisuus, Romanian Timisoarassa asuva suomalaissyntyinen liikemies, koulutukseltaan lääk.tri, syntymävuosi 1958.
Poliisi katsoi löytäisikö tulostuskelpoista kuvaa nuoremmasta Runebergistä, luokkakuva lukion ykkösluokalta löytyi koulun sivuilta, saattaisi vaan mennä aika pieneksi tuhruksi. hän avasi taas mirkun ja pyysi lisätietoa nuoresta Runebergista turvallisuusluokituksella väkivaltarikos, pojalla ei ollut minkäänlaista taustaa, ei edes nuorena henkilönä tehtyjä näpistyksiä, vanhempia ei tällä haulla löytynyt, ja syykin selvisi, kumpikaan heistä ei ollut huoltaja. Sen sijaan pojalla oli oma asunto, kerrostalo-osake Käkelässä aika lähellä keskustaa, Lumpeentie 28 B 6. Huoltaja vuoteen 2006 asti oli Aila Nurminen luki lisätiedoissa.
Jaa Nurminen, poliisi sanoi puoliääneen ja laittoi haun Aila Nurmiselle viitteellä väkivaltarikos / todistaja. Kone raksutti: Aila Nurminen omaa sukua Runeberg, fil.kand., työtön, vailla vakinaista asuntoa vuodesta 2005, puoliso Jouko Nurminen, asumuserossa vuodesta 1988, huollettavat Aleksis Ludvig Runeberg vuoteen 2006, löytöpalkkio marras 2007, lompakko om. Aleksis Ludvig Runeberg, 10 prosenttia arvosta, lunastamatta.
Kappas vain, poliisi sanoi ja tulosti pojan luokkakuvan. Hän järjesti vartioinnin Nellin asunnon ulkopuolelle ja soitti tytölle että jos tälle sopi poliisi hakisi hänet iltapäivällä tunnistamaan Jokkea valokuvasta.

Poika osti lipun seuraavaan näytökseen, päivän elokuva oli Varkaitten paratiisi, nimi kuulosti tutulta mutta poika ei muistanut nähneensä elokuvaa.
Filmin alkuun oli vielä melkein puoli tuntia, poika meni kahvilan puolelle, osti pienen kahvin ja suklaakorvapuustin ja otti hyllystä lehden. Ei mitään miehestä. Poika osti vielä tötteröllisen popkornia mukaansa ja lähti maleksimaan kohti teatterisalia.
Poika söi popkornit alun mainosten aikana, itse elokuva oli melko sekava komedian ja jännärin risteytys, herrasmiesvarasta syytettiin rikoksesta jota tämä ei ollut tehnyt ja juoneen limittyi pakollinen rakkaustarina, poika torkahteli unen ja valveen välimailla puolet elokuvasta, jossain vaiheessa kummitäti kurottuu valkokankaalta imemään hänen kaluaan, nainen on tässä välissä blondattu, sitten kaikki pukeutuvat toisikseen ja naamioitunut rikollinen juoksee pimeässä puistossa, poika ontuu perässä, vanha sotavamma, hän sanoo kameralle, ja toivoo hartaasti että on muistanut sulkea sepaluksensa.

Miestä valokuvattiin, tunnistuksessa kaivattiin yleisön apua. Kuvat oli tarkoitus toimittaa lehtiin ja STT.lle jo iltapäivällä.

Nainen avasi avaimellaan asunnon raskaan alaoven. Hän oli joutunut odottamaan yön yli rekkajonossa Jugoslavian rajalla eikä jaksanut edes yrittää soittaa ovisummeria, se ei ollut toiminut kun hän viimeksi kävi ja vaikka siitä oli aikaa, oli epätodennäköistä että se toimisi nytkään.
Varsinaiset asuinhuoneet olivat toisessa kerroksessa, nainen avasi välioven ja meni sisään, kop kop hän sanoi, mutta asunto oli tyhjä. Hän meni olohuoneeseen ja otti baarikaapista konjakkipullon ja kaatoi tuikun konjakkia toiseen pöydällä olevista viinilaseista, juotuaan konjakin nainen kierteli huoneessa, valokuvakansioita, selissä vuosiluvut huolellisella pyöreällä käsialalla, nainen otti kansion 2006 käteensä, mies takanaan kyltti Nevski Prospect kyrillisin kirjaimin, mies ja joukko lapsia lastenkodin edustalla maisemista päätellen edelleen Pietarissa, mies ja hyvin vaalea nuorempi mies vakavina saman lastenkodin edustalla, mies ja nuorempi mies nauramassa kohti kameraa taustalla lumihuippuisia vuoria, ja mies ja nuorempi mies sukset jalassaan, nuoremman miehen lihaksikas ylävartalo on paljaana ja molemmat siristävät silmiään auringon häikäisyltä, nainen lopetti albumin selaamisen.

Nuoremmaksi konstaapeliksi esittäytynyt mies haki Nellin poliisilaitokselle, siellä huone ja poliisi olivat samat.
Otatko kahvia, poliisi kysyi, minulla on munkkejakin.
Jos on maitoa, Nelli sanoi.
Poliisi kaatoi kahvia ja latoi munkit pussista pahvilautaselle,
punaista on, hän sanoi.
Nyt on kuvien vuoro, poliisi sanoi, kun Nelli oli juonut kahvin ja pyyhkinyt sokeriset sormensa vessapaperirullaan.
Poliisi oli ensin ojentamassa Nellille kasvokuvaa, mutta muuttikin mielensä ja antoi luokkakuvan,
Löydätkö tuttuja, hän kysyi.
Nelli katseli kuvaa, Jokke seisoi ylärivissä, se oli kyllä suloinen tukka puoliksi silmillä, näytti tosiaan olevan ainakin kolme vuotta Nelliä nuorempi, miten hän olikin voinut kuvitella että Jokke oli kauppaan hyökännyt mies.
Joo, Nelli sanoi, Jokke seisoo tuolla ylärivissä, tukka silmillä, mutta tää on vanha kuva, sen tukka on erilailla nykyään.
Voitko osoittaa vielä sormellasi, poliisi pyysi.
Nelli peitti sormenpäällään pojan kasvot.
Arvaapa minkä niminen poika siellä sormesi alla seisoo, poliisi kysyi.
Täh, Nelli sanoi, justhan mä sanoin.
Poika jota osoitat on nimeltään Aleksis Ludvig Runeberg.
Nellin suu loksahti auki.
Mä en nyt käsitä mitään, hän sanoi.
Juttu tuntuu olevan monimutkainen, meillä ei ole vielä tietoa miesten välisestä yhteydestä oli se sitten sukulaisuussuhde tai jotain muuta, mutta on melko todennäköistä että nuori mies tutustui sinuun tarkoitushakuisesti, ryöstö päämääränään. Sinä olet nyt poliisin suojeluksessa vuorokauden ympäri ja toivon että ilmoitat meille jos tahdot poistua paikkakunnalta.
Mutta eihän, Nelli aloitti ja sulki sitten suunsa. Hän itse meni pojan pöytään Pelikaanissa vai oliko se niin, viittasiko poika sittenkin Nellin luokseen, hän ei enää kuollakseenkaan muistanut.
Nelli katsoi luokkakuvaa vielä kerran, pojan näkyvässä silmässä oli jotain julmaa, olisivatko sen silmät voineet välähtää kommandopipon reijistä yhtä kylminä kuin hyökkääjän silmät.
Poliisi taputti Nelliä alkapäähän,
Konstaapeli Uotila saattaa sinut nyt kotiin, yritä vaikka vähän nukkua, lääkärinlausunto ehti tänne jo, siitä näkyi että sinulle oli määrätty sairaslomaa pari viikkoa.

Poika tiesi jo minne menisi seuraavaksi, hän ajatteli ensin hakea pyörän kämpiltä, mutta nyt hänellä oli bussirahaa ja vaihdolla pääsisi Järvensyrjän liittymään saakka.
Poika vaihtoi keskustassa taajamalinjaan, hän nousi melkein tyhjään bussiin, vain takapenkillä istui yksinäinen mies, joka viinan karhentamalla äänellä toisteli kissan viikset, kissan viikset. Humalainen jäi vielä autoon, kun poika jäi pois linjan päätepisteessä Järvensyrjän kääntöpaikalla. Kai mies oli tullut bussiin vähän lämmittelemään.
Poika käveli rampin alas ja ylitti moottoritien, onneksi liikennettä oli vähän, hän käveli pengertä pitkin kunnes löysi aukon hirviaidassa. Poika laskeutui kuusista pidellen jyrkännettä alas, silti hän luisti aina välillä muutaman metrin holtittomasti alaspäin, ennenkuin sai uuden tukipisteen.
Laakso näytti hiljaiselta, maahan oli satanut ohut kerros lunta, eivätkä jäljet rikkoneet sitä, huussin katollakin näkyi olevan lunta eikä jouluvaloja näkynyt. Alas päästyään poika katsoi jääkaappiin, se oli kytketty pois päältä, ovi oli raollaan ja jääkaapin sisus tyhjä ja pimeä.
Vesi oli noussut sillalle asti ja laudat notkuivat askelten alla. Rantahuvilan ovessa oli munalukko, se jotenkin lohdutti poikaa. Hän käveli rantaan, kannas kahisi jalkojen alla, maassa oli paksu kerros hopeapajusta pudonneita lehtiä. Nuotiopaikalla ei ollut lunta, mutta kun poika kumartui kokeilemaan, kivet olivat kylmät. Järvellä huusi yksinäinen lintu.

Poika päätti kiertää järven ympäri takaisin kaupunkiin. Perille päästyään hän oli niin märkä ja nälkäinen, että meni suoraan kämpille välittämättä vähääkään rappukäytävässä mahdollisesti vaaniskelevista poliiseista.
Paketillisen hapankorppuja syötyään poika tuli ajatelleksi Nelliä, olikohan se tullut elokuvateatterille. Koko tyttö tuntui nyt miltei epätodelliselta eikä poika tiennyt halusiko hän tavata tätä enää lainkaan, oli selvitettäviä asioita, mutta suurin osa niistä ei liittynyt Nelliin millään lailla. Poika ajatteli ettei tainnut ainakaan rakastunut olla.

Pomon kuva oli aamun lehdessä, siitä se tuijotti Nelliä kun hän tokkuraisena käänsi sivua. Kuvan alla luki: tunnetko tätä miestä, hiukset harmaat, silmät siniset, keskipituinen , normaalivartaloinen, viisikymmenvuotias, pukeutunut harmaaseen villatakkiin jossa nahkapaikat kyynärpäissä, viininpunaiseen silkkipaitaan, puolipituisiin vaaleisiin mokkahousuihin ja vaaleisiin kenkiin.
Mies kuoli törmättyään autoon perjantaina 20.11. noin klo 14.20 Puistokadun ja Keskuskadun risteyksessä, yliajajaa ei ole tavoitettu. Kaikki yhteydenotot numeroon 010 5227288.
Nelli avasi läppärinsä, pomon viesti oli tullut perjantaina klo 13:50. Toivottavasti pääset töihin maanantaina, tuli yllättävä matka, jätän liikkeen hoitoosi. Aleksis R.
Nelli soitti lehdessä annettuun numeroon ja mietti olisiko sittenkin pitänyt soittaa poliisilaitokselle.
Se on mun pomo, hän sanoi puhelimeen vastanneelle naiselle.
Kumpi, nainen kysyi, tarkoitan siis uhri vai yliajaja.
Se jonka kuva oli lehdessä, Nelli sanoi, sen nimi on Aleksis Runeberg.
Voisitko tulla tänne oikeuslaitokselle, nainen pyysi.
Mun täytyy varmaan kysyä poliisilta saanko mä lähteä, Nelli vastasi.
Mistä sinä oikein soitat, nainen kysyi.
Kotoa, Nelli vastasi, mutta mä oon poliisin suojeluksessa kun mun kimppuun on käyty.
Hyvänen aika, nainen sanoi, oletko aivan varma että kuvan mies on työnantajasi tai siis pomosi?
No ainakin kuva näyttää siltä, vaikka on se jotenkin ilmeettömän näkönen
Kuva on otettu vainajasta, nainen sanoi väliin.
Nelliä puistatti, joo, ja vaatteet täsmää, pomolla on ollu samat vaatteet ennenkin.
No, minä jään odottelemaan yhteydenottoasi, nainen sanoi.

Nelli soitti omalle poliisilleen, se on kahvilla, joku toinen vastasi, odota hetki niin käännän sen kännykkään.
Nelli täällä, saanko mä mennä oikeuslaitokselle, pomo on kuollut, sen kuva oli lehdessä.
Mitä, poliisi sanoi.
Pomo on siellä, siitä oli tuntomerkit lehdessä, se kuoli heti sen jälkeen kun se oli pyytäny mut töihin, Nelli alkoi itkeä, ja mä joudun ehkä tunnistaan sen, enkä ole koskaan ennen nähnyt kuollutta, paitsi koiran.
Odota siellä, poliisi sanoi, minä tulen hakemaan sinut, mennään yhdessä oikeuslaitokselle.

Löytötavara, poliisi puuskahti.
Hän harppoi löytötavaratiskille,
Arvaas mitä, vanhempi Ruuneperi on nähtävästi ollu kuolleena perjantaista saakka, alapa luetella lompakonhakijan tunnusmerkkejä, ja muistaessani, olitko sä täällä silloin kun Aila Nurminen toi sen lompakon?
Löytötavaratiskin konstaapeli näytti hölmistyneeltä,
Mitä sä oikein nyt säädät, hän kysyi.
Pahimmassa tapauksessa murhaa, poliisi sanoi.
Kuvaus molemmista, toimita ne mun pöydälle mahdollisimman pian.

Poliisi haki Nellin yläovelta asti, oikeuslaitoksen nainen näytti melkein säikähtäneeltä kun Nelli tuli poliisisaatossa. Nelli täytti ensin tukun papereita, sitten hänelle näytettiin vaatekappaleita ja lopuksi nainen kysyi halusiko Nelli tunnistaa vainajan.
Nelli nyökkäsi ja tarttui poliisia kädestä, poliisi irotti otteen varovaisesti, mutt alaittoi kätensä Nellin olkapäälle ja ohjasi tätä kohti kylmiötä.
Tuleeko konstaapelikin, nainen kysyi.
Rikostarkastaja, poliisi sanoi, tulen kyllä, vainaja on tai oli asiakkaani.
Pomo makasi terässängyllä lakana kaulaan asti vedettynä ja näytti rauhalliselta. Se oli loppujen lopuksi ihan komea mies, joku sievistelevä piirre pomon kasvoista oli hävinnyt kuolemassa.
On se se, Nelli sanoi, se näyttää ihan ritarilta.
Nainen naurahti, ja katsoi Nelliä aiempaa ystävällisemmin,
Niin näyttää, me täällä sanottiinkin häntä Ritariksi, kun ei muutakaan nimeä tiedetty, ihmisestä on niin ikävä puhua numerona.
Mennään täyttämään paperit loppuun, nainen sanoi ja sulki oven heidän jäljessään. Nellin jalat eivät tahtoneet enää kantaa, hän yritti jatkaa kävelyä, mutta kaatui käytävälle, poliisi nosti Nellin syliinsä ja kantoi hissiin. Nainen puisteli päätään, on se aina järkyttävää, tyttö taisi nähdä vainajan ensimmäistä kertaa.
Ja tämä tyttö on sen lisäksi viimeisen vuorokauden aikana pahoinpidelty, yritetty raiskata ja sidottu lukkojen taakse yli kahdeksitoista tunniksi, käsittääkseni ensimmäistä kertaa, poliisi sanoi.