nanowrimo 2007

Nelli ja Sirpa suostuivat. Poika alkoi kitistä, mutta ei huolinut rintaa.
Olipa kerran Tiivi ja Taavi
niilla oli pikkuinen Viivi vaavi,
Tiivi oli kissa ja Taavi ankka
Viivi karhun poika vankka,
Laina hyräili ja keinutti poikaa sylissään.
Mikäs toi nyt oli, Sirpa kysyi.
Suomalainen laulu lapselle, tyokaveri opetti, Laina sanoi.
Haluatko ottaa pojan sylin, Laina kysyi Nelliltä, jos me kaydaan tupakka polttamassa.
Nelli otti vauvan Lainalta, hän ei oikein tiennyt miten päin pidellä, mutta poika käpertyi syliin ja haisi vienosti happamelta maidolta. Nelli mietti miksi hän itse oli onnellinen, tyytyväinen tuleva kummilapsi sylissä, Lainan synnytys ja mitä vielä, Tolja oli Nellin mielestä vähintäänkin lievästi kammottava, mutta kyllä hän pystyi miestä ymmärtämään. Ja Jokke, siis Aleksis oli syytön, Nelli ajatteli etsiä pojan numeron käsiinsä heti Kuusniemeen palattuaan, miksi sitä oikeastaan palaisi sinne, eihän hänellä tainnut enää mitään hätää olla.
Oliko poliisi pidättänyt pojan, kuulustellut ainakin, poika saattaisi olla aika vihainen Nellille, siksi ei ollut soittanut, tai mistä sitä tiesi vaikka poliisi olisi kieltänyt sitä soittamasta. Sen Nelli pystyisi varmaan selvittämään.
Vauva oli nukahtanut uudestaan kun Sirpa ja Laina tulivat ulkoa, tupakkapaikalla oli ollut pari lääkäriä ja muuta henkilökuntaa. Tolja oli paennut, iskenyt toisen lääkintävahtimestarin tajuttomaksi, toinen oli kaiketi ollut hölläsormisempi ja päästänyt irti heti kun Tolja alkoi riuhtoa. Poliisit olivat nyt sen perässä, mutta ainakaan vielä ei miestä ollut tavoitettu.
Onni etta karkasi nyt, Laina sanoi, jos Tolja olisi karkanut poliisilta, niin paha juttu iskea poliisi Suomessa. Kovempi rankaistus.
Mä taidan soittaa poliisille ja sanoa että vedän pois ne syytökset, siitä kun Tolja kävi mun kimppuun Paletissa, Nelli sanoi.
Laina säteili Nellille.

Tolja vangittiin seuraavana päivänä, hän oli rautatieasemalla avaamassa säilytyslokeroa, kun vartija kiinnitti huomionsa Toljan tummanpuhuvaan naamaan ja hoippuvaan käyntiin. Mies yritti pysäyttää Toljan, mutta tämä potkaisi heti vartijalta jalat alta, ja lähti pakoon. Tolja oli huonossa kunnossa ja sai peräänsä ensin tukun vartijoita ja sitten poliiseja jotka tukkivat uloskäynnit. Tolja yritti puskea vastaantullutta poliisia päällään vatsaan mutta tuupertui itse yritykseensä. Hänet pidätettiin ja todettiin sairaalasta karanneeksi ja poliisin etsimäksi mieheksi. Sairaalaan Tolja ei enää päässyt, lääkäri tuli pidätysselliin tarkistamaan hänen vointinsa.

Kännykkä tärisi pojan taskussa, tuntematon numero. Poika vastasi kuitenkin, sama tuo. Soittaja oli Rahkonen, Aikun tuttu, jonka poika oli pari kertaa nähnytkin. Viimeksi pari vuotta sitten.
Se on Rahkonen täällä, muistatko, mies kysyi.
Poika sanoi muistavansa. Rahkonen oli lakimies tai entinen lakimies, poika ei ollut nähnyt Rahkosta kertaakaan selvinpäin. Ei hän ollut miestä kovin monetsi kaikkiaankaan tavannut, mutta tapaamisista oliu jäänyt mielikuva siitä että Rahkosta ei ylipäänsä ollut mahdollista nähdä selvänä.
Meidän pitäis jutella, Rahkonen sanoi, nimittäin sun perinnöstäs. Juttu on hivenen monimutkanen.
Kyllä se mulle käy, poika sanoi.
Pääsisitkö tulemaan tänne Salkomieheen, vaikka nyt samantien.
Onko Salkomies se pianobaari Sokoksen kulmalla, poika kysyi.
Jaa tuota, katotaas, kyllä täällä on piano, Rahkonen vastasi.

Rahkonen joi viskiä ja kysyi mitä poika halusi, Rahkosen piikkiin tottakai, poika otti kaljan. Rahkosen seurassa ei kehdannut pyytää kahvia.
Tilanne on nyt semmonen, Rahkonen aloitti, että sun isänperintös tulee jakoon, mikä tarkoittaa että kokonaisuudessaan sinun käyttöös, kun täytät yhdeksäntoista. Sehän tapahtuu aika pian.
Onko, poika aloitti.
ja sitten on tämä toinen asia, Rahkonen jatkoi kovemmalla äänellä. Virkavalta otti yhteyttä, kun mä oon tää uskottu mies, kysehän on sun setäs kuolemasta, tilanne on kinkkinen, mutta sulle kuuluu osuus pesästä ja minä aion henkilökohtasesti kattoa että se kanssa tulee sulle asianmukasesti suoritettuna. Itse pesän asiat on heittäneet härjänpyllyä viimesen vuoden aikana, siinä on nyt jaolla niin syntymätöntä lasta äiteineen kun homopuolisoa ja uskollista työntekijääkin. Saattaa kyllä olla että lapsi on jo ehtinyt syntyä, ja se hinttari on tällä viisiin vangittuna, mutta jaolla yhtäkaikki. Sun osuutes on vähintään neljännes eikä vanhempi kaimas ollut mikään pennien pyörittelijä. Työntekijälle on tiedossa jotain hiluja, niitten voi antaa mennä läpi semmosinaan. Aikkuhan saa tietenkin osansa, sisko kun on, ja puolison osuus on kiistämätön, jollei se nyt murhaajaks paljastu, ja sitä sentään on kaiketi turha toivoa. Lapsi on kuulemma Aleksiksen oma, mutta aion vaatia isyystestin jos sitä on mahdollista tehdä, kuolleelle miehelle nimittäin, mutta otetaan sitten dna, ilman papereita ei sille sakille tule herumaan lanttiakaan, olen minä semmoinen pesänjakaja, sanon sen vaan, Rahkonen uhosi.
Anteeks mutta mä tahtosin tietää pari asiaa, poika pisti väliin.
Rahkonen nosti kaksi sormea pystyyn ja tarjoilija kiikutti pöytään tuplaviskin.
Niin, Rahkonen kysyi.
Mä en tiedä isästäni mitään, se on kai kuollut,vai mitä, ja sitten toinen kysymys, tää taitaa olla itsestäänselvää, mutta oliko se kuollut Aleksis Runeberg mun setäni, poika kysyi.
Olet oikeassa, Aleksis oli sun setäsi. August ja Aleksis oli kaksosia, ei identtiset mutta niin saman näköisiä että niitä varsinkin nuorempina luultiin toisikseen. Aleksis luki lääkäriksi ja August taloustiedettä, se jatkoi pojista vanhempana isänsä yritystä, ikäeroa ei montaa minuuttia ollut mutta Aleksis tuntui aina Augustin pikkuveljeltä. Me kävimme samaa koulua kaikki kolme, Rahkonen sanoi, ja jatkoi,
Kun Sofia oli kuollut, ja sinä olit syntynyt, Aila soitti Augustille ja kertoi kaiken. Siinä oli nimittäin oikein syytteenpoikasta vireillä Aleksikselle, kun se lääkärinä ei osannut huolehtia synnyttävän naisen turvallisuudesta, sairaalan ylilääkåäri ajoi kannetta, eihän se olisi läpi mennyt, Aleksis oli vapaa-ajallaan Sofian luona ja oieryhtymä kumminkin aika harvinainen, mutta kyllä siitä melkoinen syllisyydentunto Aleksikselle jäi.
August oli varmaan miltei shokissa uutiset kuultuaan, mutta sanoi lähtevänsä heti ajamaan kotiinpäin, tai pikemminkin kai sairaalalle.
August kirjautui ulos hotellistaan, se oli ollut parin päivän liikematkalla, ja lähti ajamaan tummanpunaisella, silloin jo vähän vanhanmallisella bemarillaan kotiinpäin. Matkaa oli semmoset parisataa kilometria. Hotellin yövahti kuittasi avaimet ja päästi Augustin autoineen ulos, autossa oli hyvät talvirenkaat ja sää kuulemma kirkas.
Yövahti oli viimeinen ihminen, joka näki Augustin. Se ei koskaan tullut kotiin, ei löytynyt elävänä eikä kuolleena matkan varrelta, eikä mistään muualtakaan, autostakaan ei tehty yhtä ainutta havaintoa hotellin yövahdin jälkeen.
Vuonna 1998 August julistettiin kadonneena henkilönä kuolleeksi. Aleksis ryhtyi sillon hoitamaan perheyritystä ja osoittautuikin siinä päteväksi, laajensi toimintaa aika pian, sitten myi osan yrityksestä ja vaihtoi toimialaa hyvällä menestyksellä.
Sofian kuoleman jälkeen Aleksis oli liikkunut pitkään vähän hetteisellä maaperällä, joi liikaa, hankki nopeasti rahaa milloin mistäkin sitä tarvitessaan ja kieltäytyi ehdottomasti kaikista lääkärintehtävistä, ja vakinaisista töistä ylipäätään, oli melkoinen yllätys millainen liikeäly sillä oli.
Rahkonen lopetti puhumisen ja nosti taas sormensa pystyyn.
Että semmosia, hän sanoi vielä, mutta alkoi näyttää jokseenkin kokoonlysähtäneeltä.
Kiitos tiedoista, mä en nyt tiedä mitä oikein ajattelisin mistäkin, poika sanoi.
Jutellaan sitten lisää viimestään ennen loppiaista, sillon on ainakin isäs perintö selvää pläkkiä tilille pantavaks, onhan siinä osakkeita ja muita, mutta ne sä voit vaikka jättää mun hoitooni ainakin niin kauan kun opiskelet.
Poika nyökkäsi ja katsoi kun Rahkonen vaipui hitaasti pöydän alle. Jostain kai Rahkosenkin oli elatuksensa saatava.

Poika käveli Paletin ohi, se oli yhä suljettu. Hän päätti mennä Deliin ja tajusi joutuvansa ylittämään tien samalta kohtaa missä toinen Aleksis oli kuollut. Yliajajaa ei varmaan oltu saatu kiinni vieläkään. Hän itse voisi nyt ainakin korvata luottokorttirikoksensa, kun rahaa oli tulossa, sitten poikaa alkoi naurattaa, todennäköisesti hän oli varastanut itseltään, no kyllä myös niiltä muilta keitä niitä nyt olikaan, jos Rahkosen jutut pitivät paikkansa.
Poika osti ison kahvin ja suklaamuffinsssin ja alkoi etsiä katseellaan vapaata pöytää.
Ikkunapöydässä istui Nelli jonkun toisen kanssa ja vilkutti pojalle. Nellin numerosta oli pari kertaa soitettu, mutta poika ei ollut vastannut, vaikka olisi kyllä halunnut tietää miksi Nelli oli väittänyt häntä raiskaajaksi, jollei poliisi nyt sitten ollut vaan sekottanut asioita.
Nelli vilkutti yhä ja osoitti sitten tyhjää paikkaa vieressään. Poika lähti kohti ikkunapöytää. Nellillä oli joku kaveri, ruskeakiharainen tyttö, sillä oli sylissään pieni vauva joka katseli tytön olan yli poikaan päin silmät harittaen.
Moi, Nelli sanoi hengästyneesti, mä oon yrittäny soittaa sulle, anna mä kerron, kauppaan tuli varas sillon kun meidän piti mennä elokuviin, se kävi mun kimppuun ja olin yön siellä sidottuna. Poliisi kyseli sitten keitä oon tavannu ja ne alko epäileen sua, mä tiedän että sua kuulusteltiinkin, se rikollinen oli tietenkin oikeesti ihan toinen mies, itse asiassa, ihan käsittämätöntä, mutta se oli Pomon miesystävä, mähän sanoin että se on tai oli homo, mä oon tosi pahoillani, kun musta on ollu sulle harmia, mutta poliisi pelotteli mut tosi pahasti.
Nelli jatkoi puhettaan, mutta poika ei enää kuunnellut. Nellin kaveri oli kääntänyt päänsä poikaan päin. Tyttö oli uskomattoman kaunis, poika ei ensin uskaltanut edes hengittää ettei tyttö katoaisi.
Nelli veti välillä henkeä ja taputti tuolia vieressään. Poika tajusi istuutua, hän ei saanut silmiään irti Nellin kaverista. On epäkohteliasta tuijottaa, poika muistutti itselleen.
Tää on Aleksis, ja nää Laina ja August, tai poikaa ei kyllä ole vielä virallisesti nimetty mutta August siitä tulee, Nelli esitteli.
Mun isän nimi oli August, poika sanoi Lainalle.
Taman poikan isa on August myos, Laina sanoi, ja rypisti otsaansa, mutta pudisti sitten päätään.
Sinun isa on kuollut, Laina kysyi.
Joo, poika sanoi, mutta ei se mikään tragedia ole, mä en oo sitä koskaan nähnytkään.
Nelli puhui yhä, nyt se selosti että hyökkääjä, jota se oli tai poliisi oli luullut pojaksi olikin Lainan mies.
Hsst, puhu hilja vaan, Laina sanoi Nellille.
Etkös sä äsken kertonu että joku hyökkääjä oli sun pomos, siis Aleksiksen miesystävä, poika kysyi vähän ärtyneenä.
Joo joo, Nelli sanoi ja alensi ääntään, se oli sekä että, ensin Lainan ja sitten Aleksiksen.
Laina nyökkäsi.
Ne poliisit muuten sano että sä oot kummiskin jotain sukua pomolle, Nelli sanoi, tai ainakin ne luuli niin, emmä tiedä.
Se on mun setäni, mutta mä en tosiaan tiennyt sitä, sain kuulla suvun lakimieheltä vasta ihan äsken, poika sanoi ja ajatteli että eipä hän aiemmin tiennyt suvulla olevan lakimiestäkään.
Hassua ettei tunne omaa setäänsä, Nelli ihmetteli.
Ihan yhtä hassua kun se että sä kuvittelt että mä raiskailen ihmisiä tosta noin vaan, poika sanoi.
Mähän pyysin anteeks, Nelli sanoi hiljaa.
Ok, poika sanoi.
Teilla riita rakkaudessa, Laina kysyi.
Ei me mitään rakastavaisia olla, poika kielsi.
Nelli ei sanonut mitään.
Poikakin vaikeni, hän joi hitaasti kahviaan ja katsoi aina välillä Lainaa. Jos ulkoa tulisi joku ja yrittäisi varastaa vauvan, poika olisi valmiiksi varuillaan, nappaisi vauvan turvaan ja kamppaisi hyökkääjän niin että tämä tuupertuisi lattialle ja henkilökunta ehtisi soittaa poliisin, olipa lapsellinen ajatus.
Laina oli naimisissa ja pikkuvauvan äiti, ja liian kaunis, selvästi tavoittamaton. Poika ajatteli että pitäisi yrittää olla ystävällisempi Nellille.
Raiskattiinko sut, hän kysyi.
Ei, se vaan yritti, Nelli vilkaisi nolona Lainaa, se oli sellanen vähän niinkun kostoisku.
Kosto mistä, poika kysyi.
No kun mulla oli se pomon takki, niin Tolja luuli että meillä, siis pomolla ja mulla, on suhde, Nelli selitti.
Kuka Tolja, poika kysyi.
No se hyökkääjä, Tolja on sen nimi, se vei sen takin, Nelli sanoi.
Ja sina oli varastanut takin pomolta, Laina sanoi väliin.
Sen mokkatakin, mä ihmettelinkin, poika purskahti nauruun, no kuollut mies ei palttoota kaipaa.
Mitä nauramista siinä on, Nelli kysyi, ja mähän sanoin jo etten tiennyt silloin että pomo oli kuollut.
Mutta mä tiesin, poika sanoi, katos kun mä taas varastin sen lompakon.
Etkä, Nelli sanoi, kuinka sä voit?
Ennemmin kuolleelta kun elävältä, poika sanoi.
Sehän oli sentään sun sukulaises, Nelli sanoi.
No mä kyllä palautin sen lompakon poliisille, sitten myöhemmin, poika myönsi.
Te sitten ihan tasoissa, Laina sanoi.
Miten sä voit olla noin kaunis, poika kysyi Lainalta.
Mita sa luulet etta ma voin vastata tuohon, Laina sanoi, ma ei ole kiinnostunut pikkupojasta, paitsi tämä poika, Laina nosti vauvaa sylissään.
Nelli on mun ystava, ei hyva jos sa loukkaat se, Laina jatkoi.
Anteeks, poika sanoi, en mä yrittäny Nelliä loukata.
Vain pahempi, Laina sanoi, ja ma luulen etta Nelli voi olla sinun viimeinen mahdollisuus.
Kuinka niin, poika kysyi kiinnostuneena.
Nakyy joutomiehen piirre, viimeinen mahdollisuus olla normali, Laina sanoi napakasti.
Älä, Laina, Nelli sanoi, en mä loukkaantunut yhtään.
Ehkä mä en haluakaan olla, poika sanoi hitaasti.

Pojan kännykkä soi taas, melkein joka päivä tätä nykyä, hän ajatteli. Tällä menolla hän voisi pärjätä yhtä hyvin ilman puhelinta. Numero oli tuntematon, mutta tutunoloinen, poika päätti vastata.
Se on täältä löytötavarasta, sua odottais täällä löytopalkkio lompakosta.
Mutta mähän palautin sen väärällä nimellä, poika sanoi.
No jaa, sanotaan nyt vaikka että se oli olosuhteet huomioon ottaen vähän niinkun ymmärrettävää, konstaapeli sanoi.
Syytetäänkö mua vielä jostain, poika kysyi.
Ei taideta syyttää, meillähän on täällä tallessa se kauppavaras ja mistäs muusta sua nyt olis syytetty.
En mä tiedä, poika sanoi nopeasti.
No ei niin mistään, tuu hakeen rahas vaan, se on nyt tarkistettu että palkkion maksajalla oli siihen täydet oikeudet.
Mutta sehän oli kuollut, poika sanoi.
No niinpäs olikin, mutta palkkion maksokin sen, öö, elämänkumppani, vai miten tän nyt sanois, poliisi kuulosti siltä kuin olisi pidätellyt naurua tai muuten vaan padonnut sanojaan.
Ok, mä tuun poikkeen, jos lupaat ettet pidätä mua, poika sanoi.
Lupaan, juu, poliisi naureskeli.

Poika astui poliisilatoksen ovesta sisään, hän oli kävellyt käytävää miltei löytötavaratiskille asti, kun alkoi huimata, jotain kaasua, pojan mielessä välähti, sitten hän tajusi ettei ollut hengittänyt ovesta sisään astumisen jälkeen.
Kato Ailahan se siinä, konstaapeli tervehti.
Äh, poika sanoi, tai no ei sun tarvi mua Aleksiksekskaan sanoo.
Mun puolestani ihmisille ei tarttis laittaa ollenkaan keskenään samoja nimiä, siitä tulee vaan sekaannuksia tai sitten täytyy ruveta puhuun jenkkityyliin junioreista, konstaapeli sanoi.
Mua sanotaan yleensä vaan Pojaks, poika sanoi.
Sun setäs miesystävä on muuten täällä meillä tallessa, niin ettei taida olla vaaraa että sua oltas ainakaan sen tekosista toista kertaa pidättämässä, konstaapelia nauratti, aika kuumakalle se kaveri, ei ollenkaan semmonen homppelin tyylinen. En ois muuten maininnukkaan, mutta sitä sun on tästä löytöpalkkiosta kiittäminen.
Me ei olla koskaan tavattu sen kanssa, sen nimihän tais olla Tolja, poika sanoi.
Anatoli Kolbasin, juu, kutsumanimi näyttää olevan Tolja, konstaapeli sanoi.
Tässä on sulle nää rahat, siitä tuli kolmesataa euroa, mää alunperin aattelin että ihan hyvä raha asunnottomalle, mutta kyllä kait se sullekin kelpaa.
Kiitos, poika sanoi, ja hyvää päivänjatkoa.


Tolja pyysi lupaa puheluun. Kun poliisit tiedustelivat kenelle hän tahtoi soittaa, Tolja hämmästytti heidät kertomalla että vaimolleen.
Etkös sinä elänyt parisuhteessa miehen kanssa, toinen poliiseista kysyi.
tietysti, Tolja kivahti vastaukseksi, mutta jatkoi että hänellä oli jo aikaisemmin vaimo Venäjällä, nuori tyttö.
Siis entiselle vaimollesi, poliisi yritti tarkentaa.
Tolja näytti hämmästyneeltä, elossahan vaimo oli, Aleksis se oli kuollut.
Tiedätkös että kaksinnaiminen on rikos Suomen lain mukaan, poliisi sanoi.
Tolja kohautti olkiaan, ei väliä,
no saanko soittaa?
Me kuuntelemme linjalla, poliisi sanoi.
Ja me puhumme venäjää, Tolja vastasi.
Poliiseilta meni puolisen tuntia järjestää venäjäntaitoinen kuuntelija linjalle, nauhoittaminen ja kääntäminen tuntui vielä hankalammalta vaihtoehdolta, mutta Tolja sai kuin saikin puhelunsa.
Laina, täällä Tolja, istu alas, hän sanoi alkajaisiksi.
Tolja kertoi ensin suhteestaan Aleksikseen, alusta alkaen oli sovittu että suhde oli vapaa, Aleksis oli biseksuaali ja kaipasi joskus naista, Tolja tiesi että Aleksis kävi huorissa harvakseltaan, ja yritti sopeutua.
Välillä riehuin asunnon remonttiin, kun Aleksis tuli naisenhajuisena työmatkalta, Tolja sanoi.
Sitten Tolja oli alkanut epäillä jotain vakavampaa,
olin valmis vaikka tappamaan sen naisen, hän sanoi.
Puhutko sinä nyt Nellistä, Laina kysyi.
En, Tolja sanoi, minä puhun sinusta.
Kaupassa oli Aleksiksen päiväkirja. Aleksis on sinun Akustisi, hän käytti kuolleen tai oikeastaan kadonneen veljensä nimeä, aluksi varmaan ihan vain suojatakseen itseään ja myöhemmin kun sinä olit kertonut elämästäsi, hän ei voinut enää tunnustaa oikeaa henkilöllisyyttään, Aleksis tajusi näet aika että sinun miehesi olin minä. Huomasin muutoksen hänen suhtautumisessaan ja tiesin että olin jäänyt jostain kiinni, mutta oli paljon muutakin mitä olin jättänyt kertomatta, monia asioita olisin itse pitänyt vakavampina kuin sinun ja minun liittoa. Aleksis kysyi olinko toiminut joskus parittajana, tiesin että hän ei ymmärtäisi sitä ja kielsin. Aleksis oli sen jälkeen viikon poissa. Olisin toivonut että asiat olisi saatu selvitettyä ennen Aleksiksen kuolemaa, ei pitäisi antaa auringon laskea vihansa yli.
Mutta nyt kun Aleksis on kuollut, pikku August Anatoli on ainoa mitä meillä on hänestä jäljellä. Aleksis ehti tehdä testamenttimuutoksia, se kaikki on päiväkirjassa, Augustin tulevaisuus on turvattu, ja sinunkin, vaikka Aleksis olisi varmasti toivonut voivansa tehdä enemmän. Ja minä aion auttaa, omalla tavallani.
Mehän kuitenkin ymmärrämme toisiamme, venäläiset, Aleksis ei koskaan ymmärtänyt sillä tavalla, ehkä minä siksi rakastinkin häntä.
Etkä minua, Laina sanoi.


Mies makasi kylmiössä lähes muuttumattomana.

Nainen seisoi yksin vuorella. Täällä ei kauaa ruumiita säilytelty. Hautajaiset olivat aiemmin päivällä ja hän sai tuhkan heti mukaansa. Kun nainen avasi purkin ja heitti tuhkan alas, äkillinen tuulenpyörre lennätti sitä takaisin hänen kasvoilleen. Nainen horjui hetken aivan jyrkänteen reunalla pärskien ja aivastellen.
Kiitos viimeisestä, äiti, hän sanoi peruutettuaan tasanteen istumapaikalle.

Aleksiksen hautajaispäivänä satoi lunta. Hautajaiset pidettiin vanhassa tuomiokirkossa, Rahkonen tuli hakemaan pojan ja oli jo tullessaan aikalailla humalassa.
Kirkko oli melkein tyhjä, siellä täällä istui pieniä ihmisrykelmiä. Etupenkissä näkyi kaksi poliisia koppalakit päässään, niiden välissä istui hartiat lysyssä vaaleatukkainen mies. Vähän taaempana istui Laina poika sylissään ja Lainan vieressä musta hattu päässään taisi olla Nelli. Kirkon perällä istui vielä kolme tuntematonta miestä. Poika ja Rahkonen istuivat keskivälille.
Pappi lauloi yksinään muutaman virren, puhui jotain, varmaan raamatunkohtia, sitten oli taas veisausta, nyt Nellikin lauloi mukana, sillä oli hyvä ääni.
Seuraavaksi noustiin seisomaan, rahkonen alkoi järjestellä kukkalaitetta. tolja meni arkulle poliisiseuralaisineen ja laittoi jotain pientä kädestään arkun päälle, äänestä päätellen se oli kivi. Seuraavaksi menivät Laina ja pikku August auringonkukista tehdyn seppeleen kanssa, se näytti jättiläisten voikukkaseppeleeltä, Rahkonen nykäisi poikaa, nyt on meidän vuro, heillä oli perinteinen kukkavihko keskellä romanian sinikeltapunaista, ruusuja ja iiriksia ja reunoilla suomen sinivalkoista, ruiskukkia ja neilikoita, pojan mielestä kimppu oli turhan riemunkirjava, ainakin vainajan makuun. Poika muisti miehen luonnonvalkeat vaatteet, vähän viinipunaista mausteena, samanväristä kuin verinoro suupielessä.
Nelli tuli vielä kukkalaitteineen, siinä oli tismalleen ne värit joita poika oli hetkeä aiemmin muistellut, ihonvärisiä liljoja ja yksi tummanpunainen ruusu.
He jäivät kaikki seisomaan arkun ympärille, poliisit näyttivät vaivautuneilta. poika katseli arkkua, koska ei halunnut tuijottaa Lainaa, Toljan kivi näytti olevan liidunhimmeästä valkoisesta kivestä kaiverrettu ruusu. Kirkon perällä istuneet miehet tassuttelivat hitaasti eteenpäin, heidän tullessaan lähemmäs imelä haju tunki nenään, suitsukkeita, poika oletti. Miehet laskivat arkun päälle kiiltelevän kivenmurikan ja möykyn meripihkaa, kolmas tuikkasi vielä pitelemänsä suitsukkeen arkun sivussa olevaan punokseen.
Kuorista alkoi kuulua musiikkia, hidas surullinen sävelmä, Tolja alkoi laulaa poliisien välissä huojuen. Hurja mikä ääni, poika ajatteli, se olisi voinut elättää itsensä laulamalla, lauluääni ei ollut koulutettu eikä puhdas, mutta niin täynnä tunnetta ja vangittua voimaa että se resonoi vatsanpohjassa saakka.
Lainan silmiin tuli kyyneleitä kun Tolja lauloi, poika ajatteli ettei hänessä itsessään ollut mitään mikä liikuttaisi Lainaa.
Sisätilaisuus alkoi olla ohi, jäähyväislahjat kerättiin vielä takaisin ja poika tajusi että Rahkonen oli niin humalassa ettei kantamisesta tulisi mitään,
Mä meen kantaan, poika sanoi Rahkoselle
Hyvä poika, Rahkonen örvelsi ja yritti taputtaa poika olalle mutta osui ohi.
Kolme miestä tarttui hihnoihin ja poika asettui samaan hihnaan parittoman kanssa, mies oli tosi tumma, olikohan se romanialainen. Tolja yritti päästä kantamaan, mutta poliisit pitelivät sitä.
He tekivät koenoston, arkku ei tuntunut painavalta.
Kyllä tää sujuu neljällä, poika sanoi papille joka katseli vieressä huolestuneen näköisenä, niillä olisi varmaan ollut kantoapua seurakunnan puolesta. He kantoivat arkun hiljaisuudessa kirkosta ulos, poika mietti selviäisikö Rahkonen kukkasten kanssa.
Hautaan laskiessa arkku alkoi jo tuntua raskaalta, poika ei ollut varma pitikö hänen päästää liinasta vai ei, lopulta kantopari viittoi pojalle sen verran tarmokkaasti irtipäästämistä että hän irrotti otteensa ja liina solahti kuoppaan, josta pari veti sen ylös ja rullasi tottuneen näköisesti kokoon. Pappi puhui rakkaudesta ja hyvistä töistä, Aleksis vanhempi oli nähtävästi rahoittanut useammankin katulasten lastenkodin Venäjälle, Pietariin ja Arkangeliin ainakin. rakkautta on monenlaista pappi totesi ja luki loppukaneetiksi varmaan taas jotain raamatusta,
Rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus. Sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki.
Tolja riuhtoi itseään irti poliisien otteesta ja pääsikin, hän ei paennut vaan polvistui haudan reunalle ja avasi nyrkkinsä, jossa oli kiviruusu, poliisit seisoivat liikkumatta Toljan takana, kun tämä viilsi terälehden ohella reunalla ranteeseensa haavan ja antoi veren valua hautaan, ruusun terälehtien ylärenoihin imeytyi verta ja nyt se näytti valkoiselta ruusulta jolla oli punaiset reunat.
Pappi katseli kiinnostuneen näköisenä,
Ahaa, rosa damascena ryhmän lajike Leda tulee mieleen tuosta, hän sanoi, kaunista.
Osanottoni nuori mies, pappi sanoi Toljalle, saanko ojentaa nenäliinan.
Tolja kumarsi päänsä ja kiitti, kun hän oli sitonut liinan ranteensa peitoksi, poliisit tarttuivat taas Toljan käsivarsiin ja vetivät sen kauemmas haudasta.
Suntio tai joku sellainen täytti haudan, multapaakut kopsahtelivat arkun kanteen ja he laittoivat lahjat takaisin kukin vuorollaan.
Rahkonen jutteli papin kanssa,
Ledahan oli se naikkonen, joka naiskenteli kotkaa pakenevan joutsenen kanssa, eläimiin sekaantumista ja pakanajumaluuksia, aika kristillistä meininkiä vai mitä?
Niin, minä harrastan vain ruusuja, pappi sanoi ja Leda on erityisen kaunis yksilö.
Eikös kristityn kristillisyyden kuulu ulottua harrastuksiin asti, niin minä sen vanhana pakanan ajattelisin, Rahkonen sanoi.
Kuuluu hyvinkin, mutta kristinuskon ytimessä on rakkaus, ei fundamentalismi, jo jeesuskin varoitti meitä kirjanoppineista, pappi sanoi.
Ja mikä hyvänsä rakkausko sitä kelpaa tosikristitylle, sama se hässivätkö siinä nainen ja vesilintu tai onko kyseessä pakanajumalan lemmenpuuhat, kunhan rakkautta riittää, Rahkonen tokaisi.
Mikä hyvänsä rakkaus kelpaa kyllä, meillä on siitä todisteena Jeesus itse joka seurusteli porttojen ja murhamiesten kanssa nimenomaan rakkaudesta, mutta seksi ei sinänsä liity rakkauteen vaikka saattaa sitä sopivissa olosuhteissa seurata tai edeltää, pappi sanoi.
Jeesus ainakin ymmärsi viinin pääle, Rahkonen mokelsi, minä olen taas enemmän viskimiehiä.
No Jeesushan ei ollut skotti, viini oli Galileassa kulttuuripiiriin kuuluva alkoholijuoma, pappi sanoi, henkilökohtaisesti minä itsekin kallistun enemmän viskin suuntaan.
otas tästä, Rahkonen sanoi ja tarjosi papille pulloa hihastaan, poika oli jo tulossa väliin, mutta pappi ottikin tarjotun pullon, siunasi sen ja nosti huulilleen.
Pahoittelen pinttynyttä tapaani, pappi sanoi antaessaan pullon takaisin Rahkoselle.
No saapa sitä kerrankin siunattua viskiä juodakseen, Rahkonen sanoi.
Lumisade yltyi ja saattoväki alkoi liikehtiä. Poika katsoi kuinka lumihiutale suli Lainan nenälle, seuraavan tämä nappasi kielelleen ja irvisti tuijottavalle pojalle, vauva hymyili, ehkä kutittavalle lumelle tai muuten vaan.
Mennäänkö jo, Nelli sanoi Lainalle ja useimmat alkoivat poistua, poliisit veivät Toljaa ja Laina vauvoineen lähti Nellin kanssa kävelemään kirkolle päin. Kolme miestä jäi seisomaan haudan ääreen, he lauloivat tai lausuivat jotain vieraalla kielellä ja Rahkonen jutteli edelleen papin kanssa. Poika katseli poistuvien perään, kun hän näki silmänurkatastaan kuinka jotain vilahti hautausmaan reunalla. yltyvä lumisade sumensi näkyvyyttä mutta se olisi voinut olla Aikku, hahmon tavassa liikkua oli jotain samaa. Poika näki hahmon ilmestyvän taas hautakivien takaa, nyt vähän lähempänä, hän ajatteli ensin lähteä perään, mutta jos Aikku ei halunnut näyttäytyä tuskin hän sitä kiinni saisi. Se tuntui odottavan että muut lähtisivät pois, halusi varmaan käydä haudalla rauhassa. Poika kaivoi taskustaan paperia ja lyijykynän ja kirjoitti lapulle: Aikulle! Poikkea kämpillä, tahtoisin jutella. Hän pani lapun osittain Toljan kiviruusun alle, mutta niin että se näkyi. Poika muisti epäilleensä, osasiko Aikku lukea, häntä hymyilytti.

Viestin jätettyään poika katsoi vielä ympärilleen, Aikkua ei näkynyt enää missään.
Hän nyhjäisi Rahkosta olkapäästä,
mä meen jo.
Rahkonen nyökkäsi puolihuolimattomasti ja jatkoi keskusteluaan papin kanssa. Poika käveli nopeasti ja tavoitti Lainan ja Nellin. Hänellä oli omituinen olo, niinkuin jotain isoa olisi pyrkinyt kurkusta ulos, sammakoita poika ajatteli.
Mä rakastan sua, poika sanoi Lainalle.
Nelli jatkoi kävelyä sivulleen vilkaisematta.
Laina pysähtyi.
Sina et edes tieda mika rakkaus on, hän sanoi pojalle kiivaasti,
mutta jatkoi sitten,
toisalta, useimmille se kylla selviaa ajan kansa.

Yöllä poika näki kuinka Aikku lähestyi sumussa, hautausmaan lumi oli vettynyt loskaksi ja lätsyi jalkojen alla. Aikulla oli uusi takki ja tukka vapaana. Paperit on kaikki radion sisällä, Aikku sanoi lähemmäs päästyään. Mä en tiedä nähdäänkö me enää. On risteyksiä joista voi kääntyä moneen suuntaan, ja paikkoja joista näkee läpi, rantahuvila on sellanen, mulla ei enää ole sinne asiaa, sulla kyllä mutta ehkä joskus, jossain. Aikku käänty poispäin. Sun pitäis käydä Romaniassa, hän sanoi vielä läksiäisiksi.
Poika jäi seisomaan sateeseen, Aikun kenkien lotina etääntyi ja lakkasi kuulumasta.


Oli aatonaatto. Poika ajoi varovasti, pyörässä oli nastarenkaat, mutta sää oli koko viikon seilannut suojan ja pakkasen välillä ja tiet olivat yhtä kaljamaa. Venetsialaislyhdyt kolisivat muovikassissa toisiaan vasten. Niissä ei ollut kansia, ilma oli kyllä kirkas ja taivas pilvetön, eikä tuuli yleensä osunut laaksoon. Pojalla oli mukanaan myös makkaraa, pari keitettyä perunaa, vanha sanomalehti ja tulitikut, hän toivoi löytävänsä veneen alta kuivia puita.
Poika talutti pyörää loppumatkan, järven yli ei aivan arvannut mennä. Heti laakson reunaan päästyään poika näki että huussin takana kasvava kuusi oli valaistu. Puu oli korkea, varmaan yli kaksikymmentä metriä ja se hohti täynnä monen värisiä ja kokoisia lamppuja, kun poika jätti pyöränsä kiveen nojalleen ja käveli lähemmäs hän näki että lamppuja oli tosiaan ties minkälaisia, pienia vaaleansinisiä nallekarkin näköisiä, suuria valaistuja joulupukkeja, vilkkuvista ledeistä koottuja poroja rekineen, tavallisen hehkulampun näköisiä pyöreitä lamppuja, valokuituvaloa putouksina, spiraalille taivutettuja halogeeniputkia, kynttilälamppuja mansetteineen, tavallisia jouluvaloja ja kuusen latvojen välissä roikkuva kristallikruunu kynttiläkehineen. Huussin katolta välkkyivät tutut punaiset jouluvalot lumen pehmentäminä. Poika tunsi miten hänen kasvonsa rentoutuivat, niinkuin jotain olisi sulanut ja häntä alkoi naurattaa, nallekarkkeja joulukuusessa.
Poika ei viitsinyt koukata jääkaapin kautta, hän näki purosta nousevan oudon valonhehkun takana kaksi tummaa hahmoa, juureva mies jotain kädessään ja pieni paksu eläin, joka pyöri ympyrää miehen jaloissa ja nousi välillä tavoittelemaan tämän kädessä roikkuvaa, makkaraa, poika arvasi.
Sillan luo päästyään poika huomasi, että puronuoman valo tuli sadoista jollei tuhansista kynttilöistä, puro oli jäätynyt ja pienet tuikkukynttilät oli aseteltu rykelmittäin ohuen jääkannen päälle, kannen alla virtaava vesi toisti valon tummempana ja sai sen näyttämään kynttiläjoukot näyttämään loputtomilta.
Terveeks, Antenni Koskinen sanoi, kun poika astui sillalle,
sattupa sopivasti, mulla oli kello herättämässä joulunviettoon.
Hän nikkasi pojalle vasenta silmäänsä, se jäi hetkeksi kokonaan kulmakarvan peittoon. Supikoira teki vielä yhden hyökkäyksen makkaraa kohti, sai pätkän siitä hampaisiinsa ja säntäsi pensastoon niin että lumi pöllysi.
Tänään on tulossa muitakin vieraita, Antenni Koskinen sanoi, joulupukki ite ei taira kumminkaan päästä. Täytyy kattoo mitä me keksitään sen sijaan.
Mullakin on lyhtyjä, aattelin että, mutta eihän ne oo mitään tähän verrattuna, poika sanoi.
Valoo ei oo jouluna koskaan liikaa, Antenni Koskinen sanoi. mihin sää ne aattelit panna?
Poika oli mielessään nähnyt valot kannaksella, mutta nuotiopaikalla räiskyi tuli korkealla liekillä. Hän kohautti harteitaan.
Emmä tiedä, johonkin rantaan tai hopeepajun tykö.
Antenni Koskinen kaivoi taskustaan rautalankaa,
Mitäs jos ripustetaan ne pajun oksiin, tohon veteen kurkottavaan kun laittas niin sulavesi hejjastas valon nätisti takasin.
Poika nyökkäsi. Hän kaivoi nuotiopaikalla lyhdyt kassistaan, Antenni Koskinen kieputti lyhtyjen suihin rautalankakahvat, poika sytytti värilliset lyhdyt yksitellen ja kiinnitti ne roikkumaan hopeapajun oksilta.
Mulla on makkaraa ja perunoitakin, poika sanoi.
Niitähän kyllä tarvitaan, pannaan heirät tähän toisten joukkoon, pääsevät kypsymään, kunhan liekit lakkaa loimuamasta. Vielä niitä täytyy pitää korkeina, tuolla nuotionpohjan alla kypsyy lammas, etten sanois oikein karitsa parasta laatua.
Ensimmäinen vieras taitaa jo tulla Antenni Koskinen sanoi, kun sulaa virtpaikan uomaa pitkin lipui jotain rantaan päin. Se oli joutsen, kesäisestä poikueesta, vielä harmaa ja vähän pörröinen mutta täysikasvuinen kooltaan, Koskinen heitti pullaa taskustaan veteen,
terveeks sullekin, hän sanoi.
Pojan niskakarvat nousivat pystyyn, hänenelle tuli kumma olo että aibvan pian lintu vastaisi, mutta pikkuhiljaa tunne meni ohi, kun joutsenenpoika souti paikallaan ja pehmitti pullanpalaa huljuttamalla nokkaansa vedessä.
Kohtapuoliin tulee lampaansyöjiäkin, Koskinen sanoi, ja kohenteli tulta pitkällä kepillä jonka pään hän kastoi välillä veteen ettei se olisi syttynyt.
metsän läpi tulla keikkui lyhty sitä kantoi riu'ussa väalissään kaksi Antenni Koskistakin lyhyempää miestä, molemmilla oli harmaanvihreät vaatteet ja punakat hyväntuulisen juomarin kasvot kippuranenineen.
Nää veikot ne varsinaisia tonttuja on, Koskinen sanoi, kun miehet pääsivät kannakselle.
Saunatonttuja, juu, sanoi toinen miehistä.
kas kun ei viina, toinen tokaisi ja molempia alkoi naurattaa.
Hei, poika sanoi ujona.
Polkua pitkin tuli yksi hahmo lisää, edellisiä pitempi ja hoikempi, poika epäili tunnistavansa tulijan.
Ja terva, sehän se, tonttumiehet riemastuivat kun kummitäti pääsi kannakselle. Otetaas sille kun koolla ollaan, toinen miehistä kaivoi takkinsa taskusta pienen mustan pullon ja ojensi sen pojalle, joka paraikaa mietti kehtaisiko katsoa kummitätiä silmiin vai ei.
Juoma oli paksua ja väkevää, selvästi tervan makuista, se lämmitti niin että pojasta tuntui kuin nestemäinen tulipallo olisi valunut hänen kurkustaan rinnan kautta vatsaan.
Moi vaan, poika sanoi kummitädille, ja kiitos.
Kummitäti hymyili. Poika ajatteli että se oli kaunis, ei täydellisen kaunis kuten Laina vaan niinkuin puut jotka on ikänsä kasvaneet tuulessa, taipuneet ja kasvattaneet voimakkaat juuret ja paksun kuoren.
Saara on tämän pojan kummi, Antenni Koskinen sanoi miehille, jotka jatkoivat hekottelua,
Saara se onkin oikein hyvä haltija.
Pyry ja Pekko, Antenni Koskinen osoitti miehistä ensin toista ja sitten toista, tuntee haltijat, nää kaverit on Sinivuorten luonnonsuojelualueen vartijoita, ollu jo mitäs se nyt tekee, kolmattakymmentä vuotta.
Ja yhtäkään puuta ei oo meidän aikana kaadettu, Pyry sanoi.
Mutta jokunen on kyllä kaatunu omin neuvoin, jatkoi Pekko, se miehistä, joka oli laittanut pullon kiertämään.
Tuli alkoi haipua hiillokseksi. Antenni Koskinen otti kauempaa lapion ja kuopaisi nuotion alta folioon käärityn paketin, josta lähti mausteinen kypsän lihan tuoksu.
Hän kieräytti paketin syrjemmälle jäähtymään, nosti nuotionpohjan takasin paikalleen ja pani perunat ja makkarat hiillokseen kypsymään.
Joutsen nousi rannalle ja tuli leyhyttelemään siipiään hiilloksen lämpöön.
Koskinen leikkasi lihaa, se oli päältä tummaa ja sisältä punertavaa. Hän viipaloi pari palaa ihan pieniksi kuutioiksi ja pani ne sivuun jäähtymään. Suurin osa lampaasta tai karitsasta pääsi ohueksi siivutettuna ja katajanmarjoin koriltuna tarjolle nuotiopaikan viereen. Kaikki söivät sormin ja Pekko tarjoili auliisti juomaansa palanpainikkeeksi. Vähän ajan kuluttua Antenni Koskinen otti jäähtymässä olleet lihanpalat ja laittoi ne joutsenen eteen.
Terveeks kaveri, näin joulun alla joutsenkin saa syödä karitsaa, Koskinen sanoi.
Yhtäkkiä järveltä kävi tuuli, venetsialaislyhdyt lepattivat ja puron kynttilät hiipuivat. Pojan tuli kylmä.
Tuulenpuuska laantui ja kynttilät alkoivat taas palaa kirkaalla liekillä. Rantavedestä kuului loisketta ja maiskahtelevia ääniä niinkuin sappaat olisivat uponneet mutaan ja nousseet taas ylös askel kerrallaan.
Se taitaa tulla sittenkin, Pyry sanoi kasvot vakavina.
Onneks lammas ei päässy loppumaan, Antenni Koskinen sanoi.
Ruovikon varjoista kahlasi valtava mies, ei pelkästään lihava, vaikka mies oli sitäkin, vaan kaikin tavoin suuri. Suuret kädet, isot jalat, tuulenhalkoja nenänä ja metsälammen kokoiset silmät kulmakaarien alla. Miehellä oli lyhyt harmaa parta ison leukansa peittona, kumisaappaat, useamman numeron liian pieni pilkkihaalari ja säkki selässään.
Hyvät joulut, mies toivotti yllättävän heleällä ja musikaalisella äänellä.
Me aateltiin jotta sulla on liikaa kiirusta, Antenni Koskinen sanoi.
Poika ei sua tunnekaan, tää tässä on Joulupukki, Koskinen sanoi pojalle.
Onkos sitä oltu kilttejä lapsia, Joulupukki sanoi pojan puoleen kumartuen.
Poika aikoi vastata, joo, mutta huomasikin sanovansa,
ei kait, mä varastin polkupyörän, tavallaan, ja ruokaa.
Se on anteeksiannettu, Joulupukki sanoi, karitsa on kuollut sun puolestas, sen liha syöty ja uudistuminen tapahtuu.
Poika katsoi joulupukkia hölmistyneenä.
Voinko mä syödä oman osani ennen lahjojen jakoa, Joulupukki kysyi Koskiselta.
Pekko ja Pyry tönivät toisiaan ja kuulosti ihan siltä niinkuin he olisivat supisseet, luita tulossa, luita tulossa. Se toi pojan mieleen edellisen käynnin täällä, kun laakso oli tyhjillään ja bussissa istui kissan viiksiä toisteleva juoppo.
Joulupukki hotaisi loput lampaasta ja alkoi kaivella säkkiään,
etsivä löytää, hän mutisi ja nosti säkistä jotain joka peittyi valtavan kouran sisään.
Tässä paketissa lukee Koskinen, joulupukki sanoi ja avasi nyrkkinsä, kämmenellä lepäsi vanha posliininen jakorasia.
Antenni Koskinen sai melkein kyyneleet silmiinsä,
kiitos, hän sanoi, tätä mää oon toivonut.
Poika katseli Koskista, hän oli aivan varma että mies oli vilpittömän onnellinen lahjastaan, no mikäs siinä.
Lahjoja metsänvartijoille, joulupukki sanoi hiukan pahaenteisellä äänellä.
Pyry ja Pekko tönivät kumpikin toistaan etualalle. Pukki antoi pussistaan Pekolle kummallisen esineen, se näytti siltä kuin grillikyljen luista olisi tehty soitin, luuputkiin oli porattu erikokoisia reikiä ja putkien päissä oli kapeat hopeiselta näyttävät suukappaleet.
Ei paha, Pekko sanoi posket hytkyen.
Älä soita vielä, pukki varoitti ja alkoi taas kaivella säkkiään,
sieltä nousi läpinäkyvä muovipussi joka näytti olevan täynnä luita ja jänteitä.
Ei yhtään paha, Pyry sanoi käsi ojossa, oikein ydinluuta.
Älä keitä vielä, pukki sanoi, ne on pakastettu, kestävät kyllä muutaman päivän.
Kaunokaiselle mulla on ruusuvettä, joulupukki sanoi, otti toisesta kädeståään pienen pullon ja ojensi sen kummitädille.
Tää on aitoa tavaraa, sadantuhannen jerusalemin ruusun terälehdistä uutettua.
Älä laita sitä vielä tai me kaikki käydään sun kimppuus, joulupukki sanoi Saaralle hymyillen.
Ja poika, pukki tokaisi, tuus tänne, on mulla jotain sullekin.
Joulupukki otti säkistään pienen puolipallon muotoisen esineen ja pani sen pojan kämmenelle. Se oli lasten lumisadepallo, mutta pallon sisällä satoi lumen sijasta hopeisia tähtiä, eikä hangessa seisonut lumiukko, vaan siellä vaelsi ryysyinen kulkuri säkki olallaan. Poika tajusi ajattelevansa, että tätä hän oli aina toivonut.
Pukilla oli lahjat myös molemmille eläimille, hän astui pari askelta hämärään ja penkoi siellä säkkiään. Poika kuuli tassutusta ja nuuskintaa, sitä seuranneesta massutuksesta päätellen supikoiran lahja saattoi olla vaikka makkaraa. Joutsen sai lahjansa rannassa, näytti siltä kuin joulupukki olisi laittanut jotain sen räpyläjalkaan. Heti lahjan saatuaan joutsen painoi päänsä siiven alle ja nukahti.
Sille alkokin olla jo myöhästä, Antenni Koskinen sanoi.
He söivät kaikki perunat ja makkarat ja Antenni Koskinen ripusti pojalle nukkumapaikan puiden väliin. Yöpuulle käydessään poika mietti tulisiko kummitäti hänen viereensä.
Myöhemmin poika näki unta että rakasteli joutsenen kanssa, lintu oli iso ja sen sulat yhtäaikaa kovat ja pehmeät. Joutsen naksutti nokallaan hänen kaulaansa ja huitoi siivillään ilman liikkeelle ratsastaessaan pojan päällä. Poika näki yhä unta, jossa hän nukahti ja unen katkaisi kovaääninen kuulutus, kotka on laskeutunut.