nanowrimo 2007

Kahvilassa poliisi huomautti löytötavaran konstaapelille että tämä oli puuttunut liikaa kuulustelun kulkuun kaikkine setäoletuksineen.
Jaa tota sehän oli pikkupoika, ja sitäpaitti ei vaikuttanu kovin todennäköseltä että vanhempi Ruuneperi sen isäkään olis.
Miten niin ei, poliisi kysyi kärkevästi.
No kun se eli rekisteröidyssä parisuhteessa, saattaa saada tää parisuhteen toinen osapuoli hyvänkin perinnön, nehän voi nykyään periä toisensa.
Ketkä voi periä toisensa, nämä Ruuneperit vai, poliisi kysyi.
Eikun homot, muija sen ties, se on se uus parisuhdelaki ja muijahan on oikeuslaitoksella sihteerinä.

Putka oli ihan ok, kunhan ei tarvinnu vessassa käydä, patjakin laverilla. Poika muisti että Aikku oli joskus varoittanut poliiseista. Ne on kun vieraita koiria, koskaan ei etukäteen tiedä aikooko ne purra vai heiluttaa häntää.
Poika ajatteli että löytötavaran mies oli häntää heiluttava poliisi, mutta kuulustelija puree varmasti heti kun vain saa siihen tilaisuuden.
Jos Aleksis Runeberg oli hänen setänsä, ja siltä tosiaan pikaisella yhteenlaskulla vaikutti, niin Aikku ei sitä Romaniasta löytäisi. Pojan oli vaikea kuvitella Aikkua matkustamassa, harhailemassa pullokassi olkapäällään terminaaleissa ja rautatieasemilla. Kummitäti taisi sanoa että se sai kyydin joltain, poika ajatteli viinatrokaria tai jotain rasvaista rekkamiestä.
Miksi Aikku hoitelisi veljensä ihmissuhdesotkuja, jos ne olivat tähän asti olleet niin vähän tekemisissä, ettei poika ollut edes koskaan nähnyt todennäköistä setäänsä elävänä. Poika tuli ajatelleeksi miten harvakseltaan oli itse nähnyt Aikkua parin viime vuoden aikana, mistä hän tiesi mitä se enimmän aikansa teki. Toisaalta asunnottomat pyörivät yleensä omissa porukoissaan, ja niissä sakeissa Aleksis Runeberg vanhempi räätälöityine vaatteineen olisi ollut aika outo lintu.
Minkälaista Romaniassa oli, kysymys seilasi pojan mielessä valveesta puoliuneen. Hän ajatteli Aikkua, rääsyisenä ja vähän viinalta haisevana, vanhan sinisen junan takasillalla. Juna nousi jyrkkää rinnettä ylöspäin, jarrut vinkuivat rasituksesta ja vaihteet lonksuivat itsekseen. Vähän alempana kukkulan huipulla näkyi pieni valkoinen kirkko, aivan junan alapuolella oli miehiä kattoa korjaamassa, he heiluttivat Aikulle. Aikku vislasi sormiensa välistä ja näytti jostain syystä riemastuneelta. Matkaa oli vielä, monta kierrosta vuoren ympäri, mutta poika tiesi että perillä odotti pieni kylä ja nunnien ylläpitämä hoitokoti, siellä asui vanha nainen jota Aikku oli menossa tapaamaan.


Oli ollut pimeää kun Nelli tuli Kuusniemeen, poliisi lähti pois saatettuaan Nellin vastaanottoon.
Nelli oli täyttänyt ilmoittautumiskaavakkeen ja saanut huoneen, se oli kieltämättä mukava, melkein kuin jonkun linnanneidon huone, kaakeliuuni, paksut seinät, erkkeri-ikkuna ja vähän viisto korkea katto. Uuninluukut oli taidettu hitsata kiinni, ainakaan Nelli ei ollut saanut niitä auki, ikkunakaan ei auennut. Permamenttikiharainen vaalea nainen toi Nellille iltapalaa huoneeseen, näytti kylpyhuoneen ja vaatekomerot. Nainen antoi Nellille aikataulun, ruoka-ajat, saunavuorot ja ohjeen kylpyläpalveluiden käytöstä.
Sinulla on täysi vapaus käydä kylpylässä, nainen sanoi, ja ulkoilla muutenkin, tässä lähellä on pieni kylä, kauppa ja kotiseutumuseo, muutama talo, mutta suurin osa meidän asukkaista viettää hieman suljetumpaa elämää. Me muuten käytämme täällä pelkkiä etunimiä, minä olen Anne.

Nelli heräsi auringonpaisteeseen, matalalta paistava talvivalo tulvi huoneeseen. Nelli kävi suihkussa, kylpyhuoneen ovea ei saanut lukittua, pukeutui ja lähti sitten alakertan aamupalalle. Aamiaishuone oli vastaanoton vieressä, tilava valoisa sali, sekin jollain lailla vanhanaikaisen näköinen, lautalattia ja kipsikoristeita katonrajassa.
Oven suussa seisoi nainen joka osoitti Nellille pöydän, näytti mistä tarjottimen sai ja kehotti hakemaan juomat erikseen. Aamiaistarjoilu vaikutti ainakin lupaavalta, Nelli lastasi lautaselleen puuroa ja jogurttia, sämpylöitä, pikkunakkeja, juustoa ja hedelmäsalaattia, hän vei tarjottimen pöytään ja haki kahvin ja kahta eri tuoremehua. Pöydässä istui vanhempi nainen, Nelli oletti hänen olevan henkilökuntaa, arpinaamainen nuori nainen ja tyttö johon Nelli oli kiinnittänyt huomiota jo leikkelepöydässä. Tyttö oli näkyvästi raskaana ja enkelimäisellä, melkein sukupuolettomalla tavalla niin kaunis ettei Nelli uskonut moista aiemmin nähneensä.
Vanhempi nainen tervehti Nelliä,
sinä taidat olla uusi tulokas, terve vaan, minä olen Jaana.
Hei , mä oon Nelli, Nelli sanoi koko pöydälle.
Arpinaamainen nainen oli nimeltään Sirpa ja kaunis tyttö Laina. Jaana hoiti melkein koko pöytäkeskustelun, siinä käytiin läpi sää ja aamupalan laatu, Nelli yritti väliin kehua ruokaa, mutta Jaana vain puhui päälle, Sirpa ja Laina eivät nimiensä jälkeen sanoneet mitään.
Nellin teki mieli hakea lisää syötävää. Aamupala oli tosiaan loistava, mutta kun nuoremmat naiset nousivat pöydästä, Nelli päätti ettei halunnut jäädä Jaanan kanssa kaksin ja lähti tarjottimineen Sirpan ja Lainan perään. He palauttivat tarjottimensa lokerikkoon.
Me mennaan tupakalle, Laina sanoi Nellille, tule sinakin.
Nelli avasi suunsa, Lainahan oli raskaana, mutta ajatteli sitten ettei se tainnut olla hänen asiansa.
Joo, kiitos kutsusta, Nelli sanoi ja hymyili Lainalle.
Jaanalla on vähän pimeää, Laina sanoi, se oli taalla ensin tyossa.
Nelli mietti hetken ja tajusi sitten,
okei, mä aattelinkin että se vaikutti vähän omituiselta.

Tupakkapaikka oli ulkokuistilla, siinä oli pöytä ja muutama tuoli ja pöydän alla lämmitin, se tuntui Nellistä jotenkin ylelliseltä. laina ja Nelli istuivat pöydåän ääreen, Sirpa jäi seisomaan. Tupakka haisi makealta. Oli satanut vähän lunta ja nurmikko hohti valkoisena, vain rakennusta ympäröivien suurten puiden alla oli vihreät ympyrät.
Mä olen velkaantunut narkkari ja toi Laina on venäläinen huora, Sirpa sanoi,
mikä sut toi tänne?
Nelli vilkaisi Lainaa, mutta tämä ei näyttänyt olevan millänsäkään, puhalteli savurenkaita.
Mut tuotiin tänne kai siks ettei mua pahoinpideltäis ja yritettäs raiskata uudestaan, Nelli sanoi, ja mun suojelemiseni on pois poliisin resursseista.
Sirpa nyökkäsi hyväksyvästi lauseen lopulle.
Ma olen oikeasti inkerilainen, paluumuuttaja, Laina sanoi.
Mutta huora, Sirpa totesi.
Huora jaa, Laina sanoi.
Enta sina, Laina kysyi Nelliltä.
Luuleeko se muakin huoraksi, Nellin mieleen tulivat hyökkääjän sanat.
En mä oo huora siis ilotyttö tai sellanen, Nelli sanoi nolona.
Laina tais tarkottaa että mitä sä noin muuten teet, ei oo pakko vastata, Sirpa sanoi.
Mä oon taiteilija, tai oikeestaan vasta opiskelija.
Mutta mä haluaisin maalata sut, jos vaan suostut oleen mallina, Nelli sanoi Lainalle.
Jaa, hieno juttu, oikein mielellani, Laina sanoi.
Sirpa lähti sisään tupakan poltettuaan, mutta Nelli ja Laina jäivät kuistille istumaan.
Miten sä Suomeen tulit, Nelli kysyi.
Teille tuli sellainen laki, etta me inkerilaiset saamme tulla, palata Suomeen. Ma olin naimisissa Venajalla, jaa, mutta mun mies paritti mut, oli kova tyotahti, ei rahaa, vahan vakivaltaa, silloin jos valitin. Mies oli paljon menossa, se teki kaikenlaista ja yksi kerta ma lahdin Suomeen. Sama tyo, rahat itselle.
Kauheeta, Nelli sanoi, etkö sä saanut Suomesta mitään muita töitä?
Huorata on tyo jonka ma osaan, helppo homma, enka ollut lapsi enaa, osaan valita asiakkaat.
Eikö se oo susta inhottavaa, rakastella rahasta, ilman mitään tunteita, Nelli kysyi.
Ei inhottavaa, jos on puhdas, eika perverseja. Siina saa hyvan palkan eika kesta kauan, joskus on vaarallista, mutta elama on.
Entäs rakkaus, mitä jos sä rakastut, Nelli kysyi.
Ma rakastin mun miesta, ja se teki musta huoran.
Mutta etkö sä tunne itses sorretuks, kun joku voi ostaa sut tosta noin vaan, Nelli ihmetteli.
Ma voin valita. Ja sama se teenko ma kasityon ja myyn sen, vai myynko seksin, en tarvi niin paljon materiaa, ei valmistusaikaa, terveytta taytyy tarkastaa, jaa, muissakin ammateissa. Ja on muitakin samaa, valokuvamalli myy ruumiinsa, Suomessa lapset haluaa olla valokuvamalli. Sina kysyt saako maalata, maalausmalli, samaa.
Nelli näytti kauhistuneelta.
Nei sinun tarvitse maksaa mulle, ma oon, Laina vaikeni hetkeksi, imarrettu.
Äh, en mä sitä, se oli vaan jotenkin niin kamala ajatus, että se ois sama asia, Nelli sanoi.
Tämä on lyhyt ammatti, hyvin tienaa nuori kaunis, sitten taitemalliksi monet, taiteilijat, ne tykkaa elaman jaljesta, niinkuin Sirpan kasvo.
Synnytätkö sä täällä, Nelli kysyi.
Jaa, toivottavasti, liikaa vaara maailmassa, ma olin tyhma, varomaton, mutta opin nopeaan, Laina virnisti ja halasi mahaansa.
Miks sä poltat tupakkaa, sehän on vaaraks sikiölle, Nelli kysyi sitten kuitenkin.
Nei tupakkaa, se on laiha marihuana, ei vaara lapselle, se vain saa vahan vauhtia, Laina sanoi ja halasi taas mahaansa.
Potkii, tahdotko tunnustaa, Laina kysyi ja veti Nellin käden mahalleen.
Nelli tunsi kuinka vatsa liikahti kättä vasten. Hän oli järkyttynyt, marihuana ei voinut olla vaaratonta, sehän oli huumetta, mutta Laina oli silti kiva, huora, ja huumeäiti. Nelli puisteli päätään.
On kova potkimaan, se on poika, Laina sanoi ylpeänä.
Lämmitin puhalsi jalkoihin mutta Nellin alkoi tulla kylmä. Laina ei näyttänyt palelevan. nelli katsoi puistoon, siellä käveli joku, paikka ei oikeastaan näyttänyt erämaalta, pikemminkin vanhalta kartanolta. Nelli näki Lainan käsi poskella puoliprofiilista puita ja lunta vasten, se oli kuin jostain Tsehovin näytelmästä, vain pieni koira puuttui.
Voinko mä alottaa luonnosteleen sua huomenna aamiaisen jälkeen, tässä samassa paikassa, Nelli kysyi.
Jaa, se kay hyvin, mene nyt, sina olet sininen. Raskaana on aina kuuma.

Nelli meni huoneeseensa, hän mietti mahtoiko Lainalla olla aavistustakaan lapsen isästä, kamala kohtalo ja silti se oli noin tyytyväisen tuntuinen. Nelli oli aluksi melkein kadehtinut Lainaa, typerä ajatus siitä että joku oli niin kaunis, ettei sille voisi tapahtua mitään kurjaa, no se ei ainakaan pitänyt paikkaansa. Sitäpaitsi Laina oli pelkästään kaunis, ei mikään söpö tai hyvännäköinen, se ei varmaan edes kiinnostaisi poikia, ennemminkin vanhoja irstaita äijiä, joilla oli itseluottamusta, ja rahaa.