Vessan ovi lensi auki ja pieni ääni pytyltä kehotti:
- Ole sitten isi varovainen sen puukon kanssa.
Antero oli koulittu isä ja jatkoi leivän leikkaamista. Aamupalan jälkeen hän puki pojat ja pakkasi reput.
Hän käveli pihan poikki päiväkodille kaksonen kummassakin kainalossaan, esikoinen tuli apupyörät kolisten perässä ja huusi kuin syötävä.
- Lapsi hädässä, kävyt käy kimppuun, apua, apua!
Kun pojat oli tarhattu, Antero palasi vielä kotiin. Hän naputteli töihin viestin: "Myöhästyn pari minuuttia, onko mitään akuuttia?" ja kasasi kirjaston kirjat kassiin.
Tien vieressä auton paikalla oli tyhjä kolo. Entisen, ja sittemmin edesmenneen vaimon jättämä polkupyörä oli pyörävajassa. Antero laski satulan, pumppasi renkaat täyteen ja lähti polkemaan kohti keskustaa. Kirjasto oli kiinni.
Hän runnoi kirjoja läpi liian pienestä palautusluukusta, kun kirjaston yli lensi hanhiparvi. Antero jätti kirjakassin oven eteen ja lähti seuraamaan parvea. Urheilukentän yli. Pururadalla hanhet katosivat hetkeksi näkyvistä kuusenlatvojen taakse. Sillan yli isolle tielle, jonka linjaa seuraten hanhiparvi kääntyi kohti pohjoista. Tie heijasteli niin että sen päällä näytti leijuvan vesilammikoita.
Vääräjärven risteyksessä seisoi mies, joka oli avannut eteensä maantiekartan. Miehellä oli sinivalkoinen tuulitakki, paljas takapuoli punersi auringossa.
Onko jotain, mitään hukassa, tai siis hätänä? Antero kysyi.
Mies kääntyi, munasillaan.
- Ei, hän vastasi, katson vain kartasta missä kohtaa olen, että tiedän sitten kuinka pitkälle pääsin ennenkuin tulevat hakemaan.
Antero nyökkäsi. Yläilmoista kuului terhakasta töötötystä, ja hanhiparvi laskeutui tielle. Puhelin värähti Anteron taskussa. Hän kaivoi sen esiin, töistä tuli viesti: "Vappu. Työläisten vapaapäivä."
Antero, polkupyörä ja karttamies ryhmittyivät yhteisrintamaan, suojaamaan hanhien lepohetkeä liikenteeltä.
Lassi sai ala-asteella kuusi hymypoikapatsasta, kaikki samanlaisia. Yhteen kaivoimme reiän ja piilotimme rullatun viisikymppisen sen kaulaan. Pahan päivän varalle. Ylä-asteen Lassi lopetti kesken jälki-istunnon.
En vieläkään tiedä mitä poikaystäväni sinä yönä meni Lassin kämpältä hakemaan, mutta mikäli se ei ollut kirveellä tehty kevyt jakaus, hän ei hakemaansa saanut. Epäystävällinen vastaanotto johtui siitä että huoneistossa oli ruumis.
Poikaystävästä ei kuitenkaan tullut toista ruumista, käynti terveyskeskuksessa riitti.
Lassi, Puuma ja pikku-Poiju saivat aamulla Forssasta lähetyksen huonoa heroiinia. Edellisiltasta oli takana Vääräjärven pankin onnistunut ryöstö ja tunnelma katossa. Lassi kohotteli hellästi sinistä sorkkarautaa ja Puuma toisti useamman kerran herättävänsä pelkoa ja vihaa. Sitten soi ovikello, mutta soittaja ei ollut vielä poikaystäväni.
Oven takana seisoi Järvinen ja pyysi uutta vippiä vanhan päälle. Puuma muisti Järvisen ottaneen myytäväkseen myös jokin aika sitten hankitun perämoottorin. Järvinen ei muistanut mitään, ollut koskaan perämoottoria nähnytkään.
Etkö koskaan, Puuma kysyi ja jatkoi,
mitä sä näet nyt?
Puuma vetäisi yhdellä kauniilla liikkeellä Järvisen mahan auki. Ja teki samantien vedon myös pystysuuntaan, kristittyjä miehiähän me ollaan, eikös vaan Lassi?
Järvisen maksa pullahti ulos vatsasta ja pikku-Poiju, joka oli silloin vasta neljäntoista, paineli sen viemäristä alas. Paljon myöhemmin, kun olin menossa naimisiin ja opettelin tekemään kakkua, Poiju oli ainoa joka osasi neuvoa miten pähkinöistä saa rouhetta. Ne pannaan muovipussiin, pussi suljetaan ja sen yli jyrätään kaulimella, kunnes murut alkavat tuntua tasakokoisilta, valmis pähkinärouhe annostellaan pussin kulmaan leikatusta reiästä sinne missä sitä tarvitaan. Siistiä ja helppoa.
Lassi ja Puuma pakkasivat Järvisen Pikku-Poijun siististi nimikoituun makuupussiin ja siivosivat. Pikku-Poiju oli sen verran huonovointinen ettei pystynyt osallistumaan.
He olivat juuri miettimässä jatkosijoituspaikkaa, kun ovikello soi taas. Se oli poikaystäväni.
Vastoinkäymisistä huolimatta pojat saivat hiljalleen jäykistyvän Järvisen sijoitettua setäni pakettiauton takatilaan.
Kone-Sarvinen oli päästetty avohoitoon pari päivää aiemmin ja kaikki kolme olivat olleet tuota vapaudenkoittoa juhlistamassa Sarvisen uudessa asunnosssa palvelutaloilla. Sitäpaitsi asuntoon kuului erillinen autotalli. Lassi selitti tilanteen nopeasti Sarviselle, joka alkuun oli pelkkää myötämieltä, mutta alkoi panikoida Järvisen ruumiin nähtyään. Lassi ja Puuma riisuivat Sarvisen avaimista ja sitoivat tämän kädet ja jalat. Järvinen ja Sarvinen sijoitettiin autotalliin vieriviereen pötköttämään.
Jätetäänkö teille valot, Puuma kysyi?
Parin päivän päästä alkoi huhu kiertää kylällä. Sarvinen oli Siirabaarissa kertonut jutelleensa kuolleen miehen kanssa ja tietävänsä nyt millaiset voimat maailmaa pyörittävät. Ja mihin suuntaan. No Sarvinen oli tunnetusti hullu, mutta hänen vaatteissaan oli veritahroja, jonkun toisen verta, ja kun tutkimus hitaasti pyörähti käyntiin samaa verta löytyi myös autotallin lattialta.
Pieninä meitä opetettiin uimaan Paskolammissa, isä väitti silloin ettei lammessa ole lainkaan pohjaa, ja me lapset uskoimme. Myöhemmin totesin väitteen perättömäksi, mutta Lassi oli uneksija ja jatkoi uskomista. Ihan liian pitkään.
Pieni Paskolammi oli Järvisen seuraava sijoituspaikka. Puuma ja Lassi lisäsivät makuupussiin pari vuotavaa akkua, ja soutivat ruuhella keskelle lampea, molskista vaan pani Järvinen.
Poliisitutkinta alkoi saavuttaa tuloksia, Sarvisen naapuri Sahuri-Virtanen tunnisti pihassa käyneen pakettiauton.
Sahuri oli entinen kenttävahti, kovaotteinen mies ja kylän luistinradan yksinvaltias liki kolmekymmentä vuotta. Jonain iltana muutama poika, joukossa saattoi olla myös setäni, jäi aurausvuorille väijymään, kun Sahuri sammutti luistinradan valonheittäjät, lukitsi pukukopit ja välinevaraston. Kun Sahuri lähti kotiinpäin pitkin kentän hämärää laitaa, pojat hyökkäsivät kimppuun. Sahuri veti takkinsa povesta jääsahan ja alkoi viuhtoa sillä ympäriinsä, siitä tuli paikoitellen pahaa jälkeä.
Joka tapauksessa Sahuri kertoi Bogdanovin Putken pakettiauton tulleen iltayöstä palvelutalojen pihaan ja viipyneen siinä vähintään puoli tuntia. Setää kuulusteltiin, putkiliikkeen työntekijöitä kuulusteltiin. Hankittiin lausunto Sarvisen kuulustelemiseksi ja Sarvista kuulusteltiin. Sedän auto oli nähty myös Vääräjärvellä pankkiryöstön aikoihin. Setä pidätettiin, mutta hän oli murtumaton. Kävi vaan niin että Lassi sai kuulla pidätyksestä ja lähti käymään sotaa paikallista poliisilaitosta vastaan. Taiston tuloksena Lassi pidätettiin, mutta setä pääsi vapaalle jalalle.
Lassin avustuksella tai siitä huolimatta poliisit löysivät Järvisen melko pian pienen Paskolammin rantamatalasta. Nimikointilapun myötä pidätettiin alaikäisenä henkilönä myös Pikku-Poiju, ja heti seuraavana päivänä Puuma, joka napattiin juuri kun hän oli astumassa ulos ovesta matkalaukku kädessään.
Oikeudenkäynnissä Puuma ilmoitti ammatikseen keramiikkatyöntekijän, puoli salia repesi nauruun ja toinen puoli taisi kiristellä hampaitaan. Kun olin juuri saanut ajokortin ja ajoin aamulla kohti kaupunkia, näin pysäkillä liftarin, nainen näytti vähintäänkin voipuneelta ja kysyi voisinko mitenkään heittää hänet lastentarhalle. Lupasin, ja kyytiläiseni alkoi kertoa tarinaansa yhdestä lasillisesta ennenkuin hakisi lapsen yötarhasta, komeista ja mukavista nuoristamiehistä ja ja päähän äkkiä humahtaneesta tyhjyydestä. Alastomasta aamuheräämisestä bussipysäkin takana metsässä olevassa talossa ja häpykarvojen täydellisestä puutteesta.
Tee ilmoitus poliisille, minä sanoin.
Enhän mä voi, kun ne oli kuitenkin tavallaan suloisia poikia, nainen vastasi.
Melko paljon posliinia Puuma ehtikin tehdä. Hän meni vankilalomallaan naimisiin, en tiedä loppuiko keramiikkaharrastus siihen.
Lassi lähetti poikaystävälleni vankilasta kortin, siinä oli Einsteinin kuva ja luki “Muuta ei tarvita kuin kyky kuvitella”. Poikaystävä laittoi kortin seinälle vähän sen kortin päälle, missä luki: “tytöt ovat parempia kuin pojat”.
