Vääräjärvi

Iisakin sonaatti

Kuutamolla sahaat kiekkoja haapapuusta, kuun kuvia.
Päivät lepäät työstä uupuneena, aivan silmien alla kuultavat pilvet,
väistyvät kun puhallat lumeen

ja nurmikkorinne tammineen nousee kuohuen ylitsesi.

Poljet kannasta järvien välissä, vihreät pilvet riippuvat veteen,
taivaan laki nousee tähtiin, palava tuohus hampaissa
koetat pysyä hiekalla, kun hävittäjät karjuvat rannat halki.

Pari mustanpuhuvaa taivaltaa veden ja hiekan rajaa.
(Puhuvat Huvituksesta.)

Aallot kulkevat lävitsesi, tähdistä laskeutuu lankoja
pitämään kädet vakaina. Kointähti haalenee, avaruus vetää kyntensä sisään.
Näkyviin tulee ratapiha, veturit kirkuvat vaunujen edessä. Kauempana
parkaisee jänis,
säntää juoksuun sarastuksen hampaat niskassaan.
Sinä heräät tavaravaunussa pimeästä kasvavaan päivään, sydämeesi
on ammuttu, luoti tekee pesän lihakseen.

Varhain aamulla kärpänen saa auran.

Karhut iskevät alasimeen keinulaudan läpi (älä liiku)
pyöreänkeltainen karuselli nousee, heittää liekkinsä sinuun.
Sinuun nähden jumala on aurinko, jalkojen alta luistava maa.
Sinun nähden kuu on julma, vuoksen ja luoteen, äkillisten, läpäisevien öiden,
Iisakin, joka korkean morsiamensa tähden

tappoi kylällisen haapaa.